Finanssivalvonta selvitti eläkesäätiöiden ja -kassojen hallintoa
Lakisääteistä eläketurvaa hoitavien eläkesäätiöiden ja -kassojen hallinnon toimintatavat ovat useilla osa-alueilla asianmukaiset, katsoo Finanssivalvonta (Fiva). Fiva on selvittänyt asiaa viime kesänä kyselyllään, joka kattoi eläkesäätiöiden ja -kassojen hallinnon viideltä osa-alueelta (asiamies ja hallitus, eläkeasiat, kirjanpito, sijoitustoiminta ja muut).
Fivan saamien vastausten perusteella käy ilmi, että ulkoistukset ovat eläkesäätiöissä ja -kassoissa yleisiä. Joillakin toimijoilla ulkoistettujen toimintojen määrä on huomattava. Fiva kiinnittääkin toimijoiden erityistä huomiota siihen, että vastuu sekä toteutuksesta että kyseisistä toiminnoista on ulkoistaneella taholla.
Kaikissa tapauksissa Fiva ei pystynyt vastausten perusteella varmistumaan eläkesäätiöiden ja -kassojen hallituksen roolista ja mahdollisuuksista täyttää laissa määritellyt tehtävät. Näissä oli kyse esimerkiksi siitä, että hallituksen kokouksia oli vähän tai hallitus seurasi sijoitustoimintaa harvoin. Fiva suosittaa, että hallitukset varmistavat mahdollisuutensa huolehtia eläkevakuuttajan hallinnon ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä kuin myös vastuustaan sijoitussuunnitelman sekä riski- ja vakavaraisuusarvion laadinnassa.