Finanssivalvonta esittää muutoksia työeläkeyhtiöiden hallinnon ja johdon pätevyysvaatimuksiin
Finanssivalvonta (Fiva) on toimittanut sosiaali- ja terveysministeriölle lainsäädäntöaloitteen, jolla se ehdottaa työeläkeyhtiöitä koskevan lainsäädännön muuttamista. Muutokset koskisivat työeläkeyhtiön hallituksen ja johdon pätevyys- ja kokemusvaatimusten lisäämistä.
Fiva katsoo nykyisen sääntelyn olevan yhtiöiden toiminnan merkitys huomioon ottaen osittain puutteellista ja epäsuhtaista muiden vakuutusyhtiöiden sekä eläkesäätiöiden ja -kassojen säännöksiin verrattuna.
– Nykyisen sääntelyn mukaan työeläkeyhtiön hallituksen jäsenten tulee olla hyvämaineisia ja heillä tulee olla hyvä työeläkevakuutustoiminnan tuntemus. Hallituksessa on myös oltava hyvä sijoitustoiminnan asiantuntemus, taustoittaa johtava lakiasiaintuntijamme Outi Aalto.
Työeläkeyhtiön toimitusjohtajalta puolestaan edellytetään hyvämaineisuuden lisäksi hyvää työeläkevakuutustoiminnan, sijoitustoiminnan ja liikkeenjohdon asiantuntemusta.
– Olemme Telassa järjestäneet jo pitkään kattavaa hallinnon perehdytyskoulutusta työeläkeyhtiöiden hallitusten ja hallintoneuvostojen jäsenille. Fiva on antanut ohjeita laissa säädettyjen pätevyysvaatimusten täyttämisestä ja suosittaa ohjeessaan alan toimijoiden, eli Telan tai työeläkeyhtiöiden itsensä tarjoamaa koulutusta, Aalto kertoo.
Työeläkeyhtiön toimivalle johdolle ei nykyisin ole laissa määriteltyjä pätevyys- tai kokemusvaatimuksia. Fiva esittääkin lainsäädäntöaloitteessaan, että työeläkeyhtiön hallituksen olisi määriteltävä yhtiön keskeiset toiminnot, joista vastaavilla henkilöillä olisi oltava tehtävän vaatima ammatillinen pätevyys ja kokemus.
– Aloitteellaan Fiva haluaa yhtenäistää vakuutusalan hallituksen ja johdon ammatillista pätevyyttä ja kokemusta koskevaa sääntelyä, Aalto toteaa.