Kuka kantaisi vastuun

Kuumuus teki lomastakin toisenlaisen kuin yleensä. Valoa kyllä piisasi. Ja lämpöä. Mutta jotain jäi puuttumaan niistä huolimatta. Ulkomeren saarissa on vain niukasti varjoisia paikkoja. Ja koska sisälläkin oli kuuma, lukupinossa odottaneisiin monimutkaisempiin kirjoihin oli ajoittain vaikea keskittyä.

Lukuromaanit toivat toki iloa. Lapsia ja lapsenlapsia oli ihana tavata. Ja osa kesäkukistani kukki vuolaammin kuin ikinä. Mielen pohjalle jäi silti tavanomaista enemmän pölyä ja jo tutuksi tulleita, tuulettumattomia ajatuksia. Siksi odotan jo syksyä ja sen mukana tulevia tuulia. Ja sitä, että viileä ilma koskettaisi pitkästä aikaa ihoa.

JONKINLAINEN VIILEÄMPI ilmavirtaus olisi mielestäni tämän kesän jälkeen tarpeen myös suomalaisessa yhteiskunnassa. En kaipaa ilmanalan täydellistä muutosta. Mutta näkisin mielelläni, että valtionhoitajapuolueeksi pyrkimisestä tulisi politiikassa jälkeen tavoittelemisen arvoista.

Sellaiset poliittiset voimat, jotka ajavat ja ajattelevat asioita laajemmin kuin pelkästään oman äänestäjäkuntansa ja sen avainryhmien välittömien etujen kannalta, ovat nykyisin kortilla sekä meillä että muualla. Niitä ei toki ole ollut koskaan olemassa täysin puhtaassa muodossa, sillä omien ydinkannattajien erityisintressien vaaliminen ja niitä tukevien lehmänkauppojen tekeminen on ollut aina olennainen osa vallasta kamppailemista ja hallitsemisen taitoa kaikissa valtiomuodoissa.

MONINA HISTORIALLISINA ajanjaksoina noiden erityisen intressien esiin tuominen on kuitenkin onnistuttu tekemään tavoilla, jotka ovat palvelleet myös yhteiskuntien laajempaa uudistumista ja erilaisiin ulkoisiin muutoksiin sopeutumista. Niin on ollut aika ajoin myös Suomessa.

Nyt valtionhoitajaominaisuudet ovat kuitenkin poissa muodista. Varjeltavia etuja on kertynyt vuosikymmenten myötä yhä enemmän samalla, kun kokonaan uusien kannattajaryhmien löytäminen on tullut aiempaa vaikeammaksi. Siksi suurtenkin puolueiden politiikanteko on nykyisin hyvin taktista ja tilannekohtaista. Asetelma on pitkälti sama myös muualla Euroopassa. Ainoa, joka kulkee edes hieman vastavirtaan asiassa, on presidentti Emmanuel Macron Ranskassa.

Tilanne on perin hämmentävä, sillä sekä Suomen eduskuntavaalit että Euroopan parlamentin vaalit pidetään jo ensi keväänä. Ja jos eurooppalaisiin tilastoihin on uskominen, ne molemmat käydään euroalueen hidastuvan talouskasvun varjossa. Kasvu ei ehkä heikkene ihan heti Suomessa, mutta nykyistä hitaammin kasvun ajat ovat silti jossain vaiheessa edessä myös täällä pohjan perukoilla.

KYSYMYKSET KAKUN kasvattamisesta, verotulojen riittävyyden varmistamisesta ja ihmisten omaan ansaintaan perustuvan vaurauden lisäämisestä eivät kuitenkaan olleet ykkösteemoja ainakaan sydänkesän poliittisissa debateissa. Se ei suinkaan johdu siitä, etteikö puolueissa ymmärrettäisi niiden tarpeellisuutta. Jokainen puolue tietää kyllä, että talouskasvua ja laajaa työhön osallistumista tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä. Jokainen niistä tuntuu vain ajattelevan, että joku muu huolehtii niistä joka tapauksessa. Siksi voi itse puhua ihan muista, omille ydinkannattajille mieluisammista asioista.

Mutta kuka tuo ”joku muu” sitten oikein on? Kuka siis huolehtii talouskasvun edellytysten luomisesta ja ylläpitämisestä puolueiden puolesta? Virkamiehet kai, vastaa moni. Tai talousasiantuntijat Suomen Pankista. Ja toki talouskasvu löytyykin sekä työ- ja elinkeinoministeriön että valtiovarainministeriön tuoreista tulevaisuuskatsauksista.

Mutta entä jos virkamiestenkään puheita ei enää kuunnella? Tai jos ne leimataan pelkäksi puolueiden selän takana tapahtuvaksi politikoinniksi – ja siten joksikin ei-toivottavaksi asiaksi? Niin kävi jo kerran sote-asioiden osalta juuri ennen eduskunnan kesälomia. Miksi sama ei voisi toistua vaalienalushuumassa myös talouspolitiikan kohdalla?

Itse mietin myös sitä, miten kasvun vahvistamisen vaatimista päätöksistä voidaan ylipäätään olla avoimesti vastuussa äänestäjille, jos niistä ei keskustella jo etukäteen monipuolisesti ja ajoissa. Niihin liittyvissä kysymyksissä kun on kyse myös paljosta muusta kuin eri työryhmissä parhaillaan pohdittavana olevista sosiaalituvan uudistamisen vaihtoehdoista ja poliittisesti niin muodikkaasta tulojen uudelleenjaosta.

KESTÄVÄN KASVUN turvaaminen on erityisen tärkeää tämän päivän lasten ja nuorten kannalta, sillä se määrää suurelta osin heidän tulevat elinehtonsa ja valinnanmahdollisuutensa. Siksi talouskasvuun liittyvissä kysymyksissä ja yhteiskunnallisissa valinnoissa on aina kyse myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta – ja siis myös monien sellaisten ihmisten asemasta, joilla ei ole ikänsä puolesta vielä edes äänioikeutta ensi kevään vaaleissa. Heidän asiansa ja etunsa tulevat asianmukaisesti huomioon otetuksi ainoastaan valtiomiesmäisen toiminnan ja nykyistä valtionhoitajamaisempien puolueiden avulla. Siksi minäkin jäin kaipaamaan niitä molempia oman kesälomani aikana.