Onko suomalaisilla oikeus hankkia lapsia?
EU-maiden syntyvyys ei riitä pitämään yhdenkään väestöä ennallaan, mutta globaalisti ihmiskunta kasvaa voimakkaasti. Suomessa instituutioiden huoliin syntyvyydestä ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta on kohdistettu kritiikkiä ekologisen ajattelun näkökulmasta. Lasten hankkiminen on myös ihmisoikeus ja siihen vaikutetaan parhaiten ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla. Suomi tarvitsee tasapainoisen väestöpoliittisen ohjelman syntyvyyden ja maahanmuuton osalta.
Kun taapersin vuoden 1977 lopussa räntäisessä Turun ylioppilaskylässä, maailman väkiluku oli noin 4 miljardia. Tällä hetkellä maapallolla on 7 miljardia ihmistä. Globaali väestönkasvu on hidastumassa, mutta sitä ennen 10 miljardin raja menee rikki ehkä vuoden 2050 tienoilla.
Väestönkasvu keskittyy Euroopan sijaan Aasiaan ja Afrikkaan. Suomi ei ole päässyt 60-luvun jälkeen väestön uusiutumisrajana pidettyyn noin 2,1 hedelmällisyyslukuun (1,49 vuonna 2017). Maahanmuutto 2010-luvulla on silti pitänyt väestön pienessä kasvussa.
Syntyvyyskeskustelu käy nyt kierroksilla, kuten pitääkin, koska nauttimamme hyvinvointi on uhattuna. Ennakkotietojen perusteella syntyvyys on alkuvuonnakin jatkanut pudotusta. Synnytystalkoisiin ei kuitenkaan saavu kukaan, merkityksellisyys syntyy muuta kautta.
Syntyvyyskriitikoiden mielestä suomalaisten ei tulisikaan lisääntyä, koska väestökehitys ja kulutus ovat epätasapainossa globaalisti. Maahanmuuttokriitikot taas haluavat kyseenalaistaa huoltosuhteen korjaamiseksi ehdotetun muuttoliikkeen taloudellisen rationaliteetin, jota istuva hallituskin on yrittänyt selvittää.
Hans Roslingin optimismin ja possibilismin perintö
Stereotypiat Suomen ja Ruotsin kulttuurillisten erojen välillä toteutuvat, jos vertaillaan maiden tunnetuimpia väestönkasvua pohtineita ajattelijoita. Jo edesmennyt professori ja tilastotieteilijä Hans Rosling sekä kalastaja ja luontofilosofi Pentti Linkola jakavat samat huolet väestökehityksestä, mutta täysin eri lähtökohdista.
Linkola edustaa meillä jostain syystä arvostettua ”tuomiopäivän pasuunoiden koulukuntaa”, joka ei pysty edes toivomaan muita kuin dystopisia visioita. Linkolan ekologisessa ajattelussa luonnon monimuotoisuus on ylin arvo, ihmisarvoakin suurempi.
Hans Rosling muutti tilastotiedon esittämistapoja sekä innosti kymmeniä miljoonia positiiviseen ihmisuskoon perustuvilla TED- ja Youtube-videoillaan. Hän todistaa, että vaikka asiat eivät ole hyvin, monien ylidramaattinen maailmankuva estää näkemästä useilla ihmiskunnan osa-alueilla tapahtuvaa positiivista kehitystä, mikä taas voi johtaa yleiseen kyynisyyteen sekä passiivisuuteen.
Muutokset ovat mahdollisia arjen tekojen, rakenteiden tai teknologian kehittymisen pohjalta. Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ovat alentuneet 18 prosenttia vuoden 1990 lukemista, vaikka kuormitus on toki suuri. Suomi on valtiona sitoutunut EU:n ilmastotavoitteiden lisäksi Pariisin ilmastosopimukseen. Myös useat työeläkevakuuttajat ovat linjanneet sijoitustoimintaansa suhteessa jälkimmäiseen.
Mitä keinoja on syntyvyyden kohentamiseksi ja paikkaamiseksi?
Putoaminen ei vielä satu, mutta pysähtyminen tuntuu. Tällä menolla talouden kasvuodotukset ovat hidastumassa. Samaan aikaan ikääntymismenot kasautuvat yhä pienemmän työssäkäyvän väestön niskaan. Väestörakenteen lisäksi tärkeää on tietysti sen toimeliaisuus. Alentunut syntyvyys luo epätasapainoa myös työeläkkeiden rahoitukseen.
OECD:n kansainvälisessä vertailussa (The fiscal impact of immigration in OECD countries) maahanmuuton lopullinen nettovaikutus julkistalouteen riippuu vahvasti integroitumisesta työmarkkinoille. Osa vaikutuksista ajoittuu elinkaarella eri vaiheisiin. Politiikkakeinojen osalta olisi hyvä erottaa toisistaan humanitäärinen ja työperäinen maahanmuutto. Maahanmuutto vahvistaa nykyisellään työeläkkeiden rahoitusta.
Eri tahojen kriitikoiden tulisi miettiä konkreettisia ehdotuksia syntyvyystilanteen kohentamiseksi ja paikkaamiseksi tai sitten kertoa suoraan, mistä palvelusta tai etuudesta tulisi leikata tai mistä haalitaan lisää tuloja.
Lasten hankkiminen on ihmisoikeus ja siihen vaikutetaan ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla
Syntyvyyteen vaikuttaminen on pahamaineisen vaikeaa suuntaan tai toiseen. Kehitysmaiden syntyvyyteen vaikuttaminen tapahtuu köyhyyden vähentämisen ja koulutustason noston kautta. Teollisuusmaissa harjoitus on ehkä vielä vaikeampi, koska kyse on syvistä mielekkyysrakenteiden muutoksista, perheyksikön tilalle on tullut muita tärkeitä yhteisöjä ja yksilöllisyys on korostunut.
Toisaalta käsityksemme perheistä ovat yllättävän perinteisiä. Väestöliiton barometrien takaa avautuu hyvin ahdas roolitus sekä asenneilmapiiri. Lapset ja perhe on kiintiöity ”toiseen elämään”, pitkään jatketun nuoruuden jälkeen. Ruuhkavuosista tehdään tarpeettoman tukkoisia.
Ihmiset kantavat tässä ajassa historiallisen paljon maailmantuskaa. Jopa ahdistuneisuus jälkikasvun hiilijalanjäljestä voi saada aikaan pohdinnan oman lapsen ideasta luopumisesta. Ihmistä ei voi redusoida välineeksi tai pelkkään hiilijalanjälkeen tai ilman, että otetaan huomioon hänen itseisarvonsa sekä arvonsa yhteisölle. Ulottuvuuksia lasten hankkimisen on huomattavan paljon.
On syytä korostaa, että lisääntyminen on myös ihmisoikeus. Perheen perustaminen on kirjattu YK:n ihmisoikeusjulistukseen, kun taas lasten hankkimisen itsenäistä päätöksentekoa on käsitelty YK:n alaisissa periaatteissa ja ohjelmissa, tosin osa valtioista on tehnyt niihin omia varauksiaan. Autoritäärinen perhepolitiikka ei sekään toimi aina toivotulla tavalla, Kiinassa yhden lapsen politiikka on loppusuoralla, mutta syntyvyys on tästä huolimatta laskussa.
Suomi tarvitsee suunnitelmallisen ja pitkän aikavälin väestöpoliittisen ohjelman, minkä tulisi sisältää useita demografiaa tervehdyttäviä keinoja sekä syntyvyyden että maahanmuuton osalta.
Kommentit