Huoltosuhde heikkenee – tarve väestöpoliittiselle ohjelmalle

Monet ihmiset haluaisivat lapsia, mutta heillä ei ole siihen sopivaa kumppania. Toisilla on hyvä kumppani, mutta lapsia ei ala yhteisistä toiveista huolimatta kuulua. Jotkut taas lykkäävät päätöstä lasten hankinnasta oman työmarkkina-aseman epävarmuuden, taloudellisen tilanteen heikkouden tai omaan palkka- ja urakehitykseen liittyvien huolien takia. On myös ihmisiä, jotka eivät halua lainkaan lapsia.

Ihmisten henkilökohtaiset tarinat ja niistä kumpuavat yksilölliset valinnat rakentavat pala palalta sen todellisuuden, jossa Suomen syntyvyys on alentunut poikkeuksellisen paljon meneillään olevan 2010-luvun aikana. Viime vuonna syntyneitä oli suorastaan ennätysvähän, vain 50 139.

Syntyvyyden alenemisen välittömin seuraus on se, että viime vuosina syntyneillä suomalaislapsilla on huomattavasti vähemmän ikätovereita kuin heitä edeltäneillä ikäpolvilla. Ennätysalhainen syntyvyys muuttaa hiljalleen myös talouden reunaehtoja, sillä se vauhdittaa väestön ikääntymistä ja vähentää siten osaltaan myös innovatiivisuutta ja talouskasvun edellytyksiä Suomessa. Ajan myötä myös eläkkeiden ja hoivan rahoitus vaikeutuvat.

Nämä alhaisen syntyvyyden pidempiaikaiset vaikutukset näkyvät kuitenkin kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun nykyisistä vauvoista ja pikkulapsista tulee työelämässä toimivia aikuisia. Ne eivät siksi ehdi juurikaan muuttaa nykyisten ikäihmisten tai edes itseni kaltaisten reilusti yli viisikymppisten ihmisten elämän reunaehtoja. Ne käyvät päälle koko voimallaan vasta siinä vaiheessa, kun tämän päivän kolme-nelikymppiset aloittelevat omia vanhuuseläkevuosiansa. Heidän reilusti viime vuosituhannen puolella syntyneet ikäluokkansa ovat nimittäin todella suuria viime vuosina syntyneiden vauvojen ennätyspieniin ikäluokkiin verrattuna.

Tämä epäsuhta aiheuttaa myös työeläkemaksuun voimakasta nousupainetta 2040-luvun jälkipuoliskolla ja 2050-luvulla.

Jos Suomen alhaiselle syntyvyydelle ja ikärakenteen tulevien vinoumien vähentämiselle halutaan tehdä jotain, tepsiviä lääkkeitä tarvitaan viimeistään Suomen seuraavalla hallituskaudella. Lastenhankinta ja perheen perustaminen ovat kuitenkin hyvin herkkiä ja henkilökohtaisia asioita. Syntyvyyttä ei siksi voi lisätä pelkällä yhteiskunnallisella mahtikäskyllä tai hurskailla poliittisilla toiveilla.

Työelämän tasa-arvon lisääminen ja perhevapaiden uudistaminen voivat toki auttaa asiaa, samoin se, että pyrkisimme lisäämään elämäntapojemme ja arvojemme lapsimyönteisyyttä. Ne eivät kuitenkaan yksinään käännä Suomen väestökehitystä ja ikärakennetta olennaisesti nykyisestä poikkeavalle uralle. Siksi Suomi tarvitsee lähivuosina myös työperäisen maahanmuuton lisäämistä ja täällä nyt jo asuvien maahanmuuttajataustaisten miesten ja naisten työllisyysasteen nostamista.

Tepsivät lääkkeet ovat tarpeen myös monissa muissa EU-maissa, sillä väestön ikääntyminen, alhainen syntyvyys ja väestömäärän pienenemisen uhka ovat yhtä lailla totta myös muualla Euroopassa. Etenkin unionin talouskasvun ja poliittisen kehityksen kannalta olennaisessa suuressa jäsenmaassa Saksassa. Siksi moderneille ja innovatiivisille väestöpoliittisille ohjelmille olisi tarvetta sekä Suomessa että laajemminkin Euroopassa.