Poliitikot tarvitsevat yhteistä aikaa

Olen toki käynyt kouluni ja opintieni ihan itse. Myös ahkeruus ja sitkeys ovat varmasti olleet eri elämänvaiheissani pitkälti omia valintojani, samoin se, että olen pyrkinyt tekemään niin sanotut kotiläksyni mahdollisimman hyvin erilaisissa vastaani tulleissa asioissa myös sen jälkeen, kun lakkasin varsinaisesti opiskelemasta.

Sattuma ja hyvä onni ovat kuitenkin olleet vahvasti myötä siinä, millaiseen maahan ja perheeseen olen syntynyt, miten olen omien lasteni kanssa eri elämänvaiheissa pärjännyt ja millaisia ihmissuhteita sekä opiskelu- ja työmahdollisuuksia olen elämäni aikana kohdannut ja toisaalta myös menettänyt.

Onni oli myötä myös siinä, että sukupuolten välistä tasa-arvoa edistämään tarkoitettu kiintiösäännös, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tuli olla vähintään 40 prosenttia sekä naisia että miehiä, tuli voimaan juuri silloin, kun pääsin aikoinaan kunnanvaltuustoon pienessä ja syrjäisessä länsiuusmaalaisessa kunnassa. Se soi minulle yhdessä kotikuntani poliittisten voimasuhteiden kanssa tuoreeltaan paikan kunnanhallituksen puheenjohtajistossa. Sen myötä pääsin tekemään konkreettisia päätöksiä kuntalaisten arkeen vaikuttaneista asioista – ja myös kantamaan niiden tekemiseen liittynyttä vastuuta omilla kasvoillani pienen kunnan ruokamarketin kassajonossa.

Se vaikutti paljon siihen, mitä myöhemmin ajattelin – ja ajattelen yhä – aidon kohtaamisen tärkeydestä ja demokratiasta.

SATTUMA JA HYVÄ onni ovat usein mukana myös yksittäisten maiden menestyksessä.

Maan käytössä olevat resurssit riippuvat osaltaan luonnonmaantieteestä. Kyky hyödyntää niitä tuottavasti ja kestävästi riippuu kuitenkin vahvasti yhteiskunnallisista rakenteista ja maan kyvystä muokata niitä kuhunkin aikaan nähden sopivimmalla tavalla.

Tuon kyvyn rakentamisessa ja vaalimisessa tarvitaan myös hyvää politiikkaa ja riittävän hyvää ”herraonnea”. Nyt jo satavuotiaalla Suomella on ollut ajan saatossa useimmiten niitä molempia. Juuri nyt ne tuntuvat kuitenkin olevan koetuksella.

Politiikasta on tullut yhä useammin vain yksi uran vaihe muiden joukossa samalla, kun kärsivällinen puurtaminen on jäänyt pois muodista. Julkisuus kuluttaa päättäjien kasvoja ja näkemyksiä kiihtyvällä tahdilla ja viestintäympäristön nopeus suosii taktisia kuvioita pitkäjänteisemmän linjanrakentamisen kustannuksella. Siksi kyky tehdä kestäviä päätöksiä ja puhaltaa yhteen hiileen katoaa täällä Suomessakin hallitus hallitukselta yhä aikaisemmin ennen seuraavia vaaleja.

Se ei lupaa hyvää maamme kyvylle hyödyntää resurssejaan kestävästi myös tulevaisuudessa.

MEDIAN MURROSTA ja maailman yleistä monimutkaistumista on helppo syyttää kaikesta. Vähemmälle huomiolle jää se, että ministerit ja kansanedustajat ovat päättäneet myös ihan itse monista sellaisista työskentelytapojensa muutoksista, jotka ovat vähentäneet kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen ja toista kuuntelemaan ja ymmärtämään pyrkivän dialogin mahdollisuuksia heidän omilla työpaikoillaan.

On sekä tasa-arvon että työn ja perheen yhdistämisen kannalta hienoa, että eduskunnassa on nykyisin huomattavasti aiempia vuosikymmeniä vähemmän yöistuntoja ja aamuyön tunteihin ajoittuvia äänestyksiä. On myös hyvä, että reilut kymmenen vuotta sitten valmistunut eduskunnan lisärakennus paransi huomattavasti kansanedustajien, heidän avustajiensa ja eduskunnan virkamiesten työoloja.

Muutokset ovat kuitenkin myötävaikuttaneet osaltaan siihen, että eduskunnan kuppilakulttuuri ja sen mahdollistama edustajien epävirallisempi kohtaaminen ja itselle alkujaan vieraampiinkin kollegoihin tutustuminen on vähentynyt viime vuosina tuntuvasti ja osin jopa kadonnut kokonaan. Sen seurauksena poliitikotkin seurustelevat nykyisin keskenään paljon aiempaa enemmän vain median ja sen luomien julkisuuskuvien välityksellä.

Mikään muutos ei tietenkään yksin romahduta päätöksenteon laatua. Satunnaisten kohtaamisten vähentyminen heikentää kuitenkin yhteisöllisyyden kokemuksia ja mahdollisuuksia politiikan arjessa. Niin tekee myös se, että valiokuntamatkojen ja muiden edustajien yhdessä tekemien matkojen määrää on karsittu viime vaalikausien aikana säästösyistä kovalla kädellä. Sekin laimentaa niitä sidoksia, joita päättäjillä on ollut ja on toisaalta toinen toisiinsa ja toisaalta itsensä ja (oletetun) yleisemmän edun välillä.

TYÖN JA PERHEEN yhteensovittamista ei pidä tietenkään ehdoin tahdoin heikentää eduskunnassa. Eikä eduskunnan toimintamenojakaan voi nostaa miten paljon vain nykyisessä valtiontaloudellisessa tilanteessa. Yhdessä vietetyn ajan ja satunnaisten kohtaamisten vähenemiseen on silti hyvä kiinnittää huomiota. Molempia on myös hyvä koettaa tietoisesti lisätä.

Demokratia tarvitsee toimiakseen tietyn määrän poliittiset rajat ylittävää yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys vaatii puolestaan tuekseen erilaisia arjen rakenteita. Niitä pitää siksi rakentaa aktiivisesti myös ministerien ja kansanedustajien päivätyön parissa.

Silloin, kun ihmisillä on aikaa ja mahdollisuuksia kohdata toisensa, myös sattuma ja hyvä onni pääsevät parhaiten suosimaan heidän työtään sen eri vaiheissa. Sen myötä hyvän ”herraonnen” toteutumisellekin jää riittävästi tilaa myös maamme tulevaisuudessa.