Onko ikään perustuva identiteettipolitiikka taas yksi jakolinja lisää?

Coca-Colan uudessa mainoksessa seniorikodissa istuva Mr. Hadley saa ensi kertaa käteensä nollasokerisen Zero-pullon, mikä johtaa uusien kokemusten vyöryyn. Uuden kohderyhmän tunnistaneen kampanjan tähtäimessä ovat kulutusvoimaansa ja väestöosuuttaan kasvattaneet ”hopeaketut”.

Samaan aikaan, kun seniorien määrä ja asema kasvaa, yllättävän moni heistä tuntee myös osattomuutta yhteiskunnassa (Huomisen kynnyksellä 2016-tutkimus). Nuorten tulevaisuuden odotukset taas näyttävät näivettyneiltä, sitä enemmän mitä katsotaan oman elämän ulkopuolelle (Nuorisobarometri).

Sukupolvikeskustelun kattilassa on nyt painetta sekä nuorten että eläkeläisten puolelta, joiden ideat tuntuvat hylkivän toisiaan kuin magneetin navat.

Eläkeläispopulismi on herätetty

Kansalaisaloite työeläkeindeksin sitomisesta 100-prosenttisesti palkkakehitykseen keräsi vuonna 2016 yli 80 000 nimeä. Aloitteen ympärillä käytiin yli puoluerajojen hyvin voimakkaasti tunteisiin vetoavaa julkista keskustelua.

Työeläkkeiden tason korotukseen tähdännyt aloite sai viime vuonna täystyrmäyksen eduskunnan käsittelyssä. Siinä ei pystytty perustelemaan indeksikorotuksen rahoitusta, mikä olisi syönyt ajan kuluessa työeläkerahastot loppuun.

Päällimmäisenä mieleen jäi tutkimustietoon perustuvan päätöksenteon periaatteen hylkääminen ja suuren väestöryhmän edustuksen omiminen. Nykyeläkeläinen ikään kuin nostettiin tärkeysjärjestyksessä työssäkäyvien ja tulevien eläkeläisten ohi. Käytännössä Eläketurvakeskuksen laskelman mukaan suurinta hyötyä saaville olisi haluttu antaa vielä lisää.

Indeksimuutoksen vaikutuksiin ladataan monesti turuilla ja toreilla ylisuuria odotuksia, mitä se edes toteutuessaan ei voisi mitenkään täyttää. Ikuisuusaihe on mediankin perusteella taas nousussa kohti seuraavia eduskuntavaaleja. Riittävä ja sosiaalisesti kestävä eläketurvan taso on tärkeä tavoite, mutta indeksimuutos on siihen huono lääke, kuten Kotamäen ja Kärkkäisen Mistä lääke eläkeläisköyhyyteen? -artikkelissa osoitetaan.

Haluavatko nuoret leikata eläkkeitä?

Nyt eläkkeelle jäävät ovat voineet työskennellä työeläkelakien voimassaoloaikana (vuodesta 1962-). Suuri suunnitelma toimii: työeläke on ylivoimaisesti tärkein suomalaisten toimeentulon lähde eläkkeellä. Kelan minimieläkkeiden rooli on pienentynyt, mutta ei katoamassa.

Finanssikriisin jälkeinen 2010-luku on Euroopan tasolla (Bruegel 2015) on ollut nuorille karua aikaa ja merkinnyt erityisesti nuorisotyöttömyyden kasvua sekä köyhyyden lisääntymistä. Suomessa eläkeläisiin on kohdistunut leikkauksia, mutta koska työeläkkeet on katsottu vuosikymmenten ajan kuuluvan perustuslain näkökulmasta omaisuuden suojan piiriin, niihin on kohdistunut ainoastaan indeksijäädytys vuonna 2015.

Nuorten riveistä on kuulunut joitain protestiääniä sukupolvien välisestä tulonjaosta, kun omat tulevaisuuden odotukset ovat alentuneet. On totta, että nyt eläkkeelle olevat ovat maksaneet huomattavasti vähemmän vakuutusmaksuja työeläkkeestään kuin tulevat eläkeläiset. Toisaalta koko hyvinvointivaltio on kasvanut 1960-luvun alusta.

Yleisfiiliksenä on huoli rahoituksen kestävyydestä sekä isojen muutosten aikaansaaminen, ei siis vain parametrien kanssa kikkailu. Työeläkemallin maksujen, rahastojen ja etuuksien kokonaisuus on nyt rahoituksellisesti kestävämpi kuin koskaan, kuten viimeisimmästä ETLA:n tutkimuksesta käy ilmi, vaikka uudistuksia tarvitaan kyllä jatkossakin. Taannehtiva lainsäädännön muuttaminen olisi kuitenkin ongelmallista luottamuksen ja oikeusvaltioperiaatteiden näkökulmista.

Vanhaksi elämisen riskienhallinta vaatii kaikkialla huomattavia resursseja käy ilmi eläkemaksutasovertailusta (ETK). Muuallakin Euroopassa pohditaan aktiivisesti sukupolvien riskienjakoa ja haasteet ovat samoja, mutta järjestelmät hyvinkin erilaisia.

Vahvistuuko ikäluokkien identiteettipolitiikka seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Identiteettipolitiikalla tarkoitetaan rajatun väestöryhmän kautta jäsennettyä maailmankuvaa sekä tehtyä politiikka, kokonaisvaltaisempien ideologioiden sijaan. Esimerkiksi sukupuolen, seksuaalisen identiteetin ja etnisyyden pohjalta on syntynyt paljon erityyppisiä poliittisia liikkeitä.

Käsitteenä identiteettipolitiikka on pohjimmiltaan neutraali, vaikka sitä on käsitelty viime vuosina myös negatiivisessa sävyssä. Tämä on osittain liittynyt tapaan, jossa vahvan identiteettiin sitoutumisen kautta luodaan ärhäkkä vastakkainasettelu koko yhteiskunnan tai toisenlaisen identiteetin omaavien kanssa.

Ikään perustuva identiteettipolitiikka voi lähitulevaisuudessa vahvistua. Puolueuskollisuus on ollut tähän asti Suomessa suhteellisen vahvaa, vaikka poikkeuksellisissa presidentinvaaleissa se ei tosin näkynyt. Se on kuitenkin houkuttelevaa, koska sillä voidaan todistetusti saada tunteet pintaan ja ihmiset barrikadeille.

Keskustelu eri ikäluokkien asemasta on äärimmäisen tärkeää erityisesti työeläkkeissä, missä työssäkäyvät pääasiassa rahoittavat aina eläkkeellä olijoiden eläkkeet, kun rahastoista katetaan pitkässä juoksussa noin neljännes menoista.

Edustavuus on hankala kysymys, koska eläkeläisiä on noin 1,5 miljoonaa ja nuorisolain mukaisia nuoria (alle 29-v) noin 1,8 miljoonaa. Väistämättä vanhojen ja nuorien välillä voi joskus olla paljonkin yhteistä, elämäntilanteesta riippuen. Ääni tulee olla myös elinkaaren keskivaiheella ja kurahousuikäisillä, joilla kaikilla on intressinsä.

Jakolinjojen sijaan kaikkien pitäisi pystyä kuvittelemaan ainakin hetken, millaista toisen kengissä olisi taivaltaa. Yhden hallituskauden väli ei sekään riitä, vaan etuuksien riittävyyttä ja rahoituksellista kestävyyttä tulisi katsoa pitkällä aikavälillä.