Siirry sisältöön

Kun ei ole saatavilla, voi olla läsnä

En aina pidä tästä pimeimmästä vuodenajasta. Tänä vuonna olen kuitenkin ollut tavallista paremmin sovussa sen kanssa. Syynä on se, että huomioni ei ole ollut valon vähenemisen tarkkailemisessa vaan omien elämäntapojeni muuttamisessa.

Muutokseni kohteena on ollut erityisesti sosiaalisen median ja mobiililaitteiden käyttöni. Olen ajanut niihin liittyvää ruutuaikaani tietoisesti alas. Se on tarkoittanut jatkuvan sähköpostin vilkuilun ja myös Twitterin käytön vähentämistä. Ja sen opettelemista, että maailman menoa ja yhteiskunnallista keskustelua voi halutessaan edelleenkin seurata myös sellaisilla tavoilla, joissa ei ole jatkuvaa jakamisen ja kommentoinnin mahdollisuutta.

Olen pyrkinyt samalla eroon myös edestakaisesta asiasta ja tehtävästä toiseen hyppimisestä työasioissa.

Muutos on tehnyt todella hyvää. Mieli on rauhoittunut. Ja aikaa on vapautunut lukemiseen ja muuhun keskittyneeseen tekemiseen. Töissä energiaa on riittänyt myös asioiden tietoisempaan loppuun saattamiseen ja oman työn aiempaa parempaan johtamiseen.

TARVE TAPOJENI muuttamiseen syntyi siitä, kun havahduin jossain vaiheessa syksyä siihen, että keskittymiskykyni oli heikentynyt huomattavasti. Pitkäaikaisempi kirjan ääreen pysähtyminen alkoi tuottaa vaikeuksia etenkin arki-iltoina. Tämän tästä tuli tarve nousta ylös tuolista tai ainakin tehdä ja tarkistaa jotain muuta lukemisen lomassa.

Kun aloin miettiä asiaa, päättelin, että syyn moiseen täytyi olla aktiivisessa sosiaalisen median käytössäni ja toisaalta puolihuolimattomasti jo politiikan vuosina omaksumassani ajatuksessa jatkuvasta tavoitettavissa olosta. Aamuni käynnistyivät kovin usein sillä, että tarkistin sähköpostini kertaalleen jo ennen aamupuuroa. Sen lisäksi luin aamiaispöydässä digitaalista lehteä. Työmatkat naputtelin useimpien muiden juna- ja bussimatkustajien tavoin älypuhelimeni ruutua.

Kykyni syventyä uusiin asioihin ja toisiin ihmisiin on ollut aina tärkeä ja keskeinen osa omaa tapaani olla olemassa. Oli hurjaa ja pelottavaakin havahtua siihen, että se ei ollutkaan enää itsestään selvästi osa minua. Kykyni keskittyä ja syventyä oli lipumassa kovaa vahtia ulottuviltani.

Jouduin siis myöntämään, että ajan mittaan varsin runsaaksi muuttunut ruutuaikani ja aikoinaan myös paljon hyvää mukanaan tuonut läsnäoloni sosiaalisessa mediassa eivät tuoneetkaan elämääni yksinomaan iloa ja helppoutta. Niiden mukana tuli myös paljon sellaista, joka ei ollut pidemmän päälle ollenkaan myönteistä.

ON YKSI asia huomata ja tunnistaa elämässään jokin asia, josta ei pidä. Kokonaan toinen asia on tehdä jotain sen muuttamiseksi.

Omaksi onnekseni koitui se, että satuin osallistumaan juuri tänä syksynä yhdessä oman työyhteisöni kanssa mindfulness-koulutukseen. Sen tavoitteena oli parantaa kykyämme syventyä työasioihin ja pitää yllä tavoitteellista keskittymistämme ympäristössä, joka on täynnä ulkoisia häiriöitä ja houkutuksia tehdä useita asioita samanaikaisesti.

Tuo koulutus tarjosi minulle konkreettisia välineitä oman keskittymiskykyni ennallistamiseen. Se antoi minulle myös muita hyviä oivalluksia siitä, miten elämän sai tuntumaan taas hyvin kokonaiselta ja omalta.

Mindfulnessin opit ovat hyvin selkeitä ja yksinkertaisia. Ne korostavat asioita, joiden luulisi olevan melko lailla itsestään selviä, mutta jotka moni meistä – minä muiden mukana – näemmä helposti kadottaa nykyisen informaatiotulvan, jatkuvan tavoitettavissa olon mahdollisuuden ja koko ajan nopeutuvan viestinnän keskellä.

”Se, että tarvitsee työssään ajoittaista yksinoloa ja näennäistä toimettomuutta, on oikein oivallettuna olennainen etappi kohti tuottavampaa työskentelyä.”

Kaikkien on todellakin tarpeen pitää taukoja ja lepuuttaa aivojaan väillä. Se, että tarvitsee työssään ajoittaista yksinoloa ja näennäistä toimettomuutta, ei ole lintsausta ja fuskaamista vaan oikein oivallettuna pikemminkin olennainen etappi kohti tuottavampaa työskentelyä. Saatavilla ei pidä edes yrittää olla koko ajan. Sen sijasta pitää valita oikein, mihin kulloinkin keskittyy. Ja valita tietoisesti myös se, mitkä keskeytykset omaan keskittymiseensä hyväksyy.

Minulla on siinä kaikessa edelleen paljon opettelemista. Mutta ymmärrän nyt aiempaa selkeämmin sen, että omaa keskittymiskykyään kannattaa todellakin aktiivisesti vaalia. Ja että mielen pitää antaa levätä ajoittain kaikessa rauhassa myös pelkässä havaintojen maailmassa. Ja että tietoinen hidastaminen todellakin auttaa asioiden aikaansaamisessa.

MINDFULNESSIN JUURIEN kerrotaan olevan buddhalaisessa ajattelussa. Itselleni sen menetelmät ovat tuoneet mieleen myös oman itäisen kirkkoni ikiaikaisen rukousperinteen ja siihen liittyvät ajatukset jatkuvasta sydämen rukouksesta. Ja toisaalta myös sen läntisen kirkon pyhänä pitämän Fransiscus Assisilaisen nimeä kantavan rukouksen, jossa pyydetään voimaa muuttaa se, mikä on muutettavissa, kärsivällisyyttä hyväksyä se, mihin ei voi vaikuttaa sekä viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

En koskaan ladannut työyhteisöni mindfulness-koulutukseen sisältynyttä harjoitusapplikaatiota älypuhelimeeni. Opettelin sen sijasta harjoittamaan kymmenen minuutin keskittynyttä hiljaisuutta puhelimeni ajastintoiminnon avulla. Toisinaan korvaan harjoituksen sillä, että aistin ympäristöäni tarkasti käydessäni kävelyllä.

Molemmista harjoitteista tulee kirkas ja avoin olo. Kun sen on saavuttanut, mieli kestää häiriintymättä myös kevyen samoilun sosiaalisessa mediassa. Ja sen, että avaan sähköpostini aamun sijasta vasta aamupäivän puolella.

Kommentit

Vastaa


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Kirjoittaja

Suvi-Anne Siimes

Toimitusjohtaja

Alun perin julkaistu:

Kanava-lehti 8/2017