Mindfulnessin opit johtamiselle
Nuoruuden unelmiini ei kuulunut koskaan ajatus johtajan työstä. Haaveissani siinsi pikemminkin tutkijan ura. Tai ainakin toive siitä, että saisin olla paljon yksin ja perehtyä asioihin syvällisesti ja rauhassa. Haavettani siivitti yhtäältä syvä tarve ymmärtää maailmaa ja sen syy- ja seuraussuhteita sekä toisaalta se, että viihdyin hyvin yksikseni kirjojen, perusteellisten pohdintojen ja kirjoittamisen parissa.
Elämä vei kuitenkin jossain vaiheessa aivan toisaalle, ensin vuosiksi politiikkaan ja sen jälkeen yhä kesken olevalle edunvalvonnan johtotehtävien polulle – tehtäviin, joissa olen sekä joutunut että saanut olla erittäin paljon tekemisissä myös toisten ihmisten kanssa.
Se on ollut kaltaiselleni syvimmiltään hyvin sisäänpäin kääntyneelle ihmiselle ajoittain kova koulu. Ei siksi, ettenkö haluaisi olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Vaan siksi, että ihmisten seurassa oleminen on minulle aina hyvin intensiivinen kokemus. Tarvitsen sen vastapainoksi paljon omaa rauhaa ja rauhassa tehtyä havaintojen sulattelua. Siihen ei ole työni tuoksinassa aina riittävästi mahdollisuuksia. Siksi en ole johtajana ollenkaan aina parhaimmillani.
***
Johtaminen on suureksi osaksi opittavissa oleva taito. Se on myös jatkuvaa harjoittelua ja itsekurin harjoittamista sekä aktiivista omiin puutteisiin tutustumista ja niiden kanssa kamppailemista. Johtamisen – ja todennäköisesti kaiken muunkin pitkäjänteisemmän aikaansaamisen – vaikein vastus eivät ole ulkoiset tapahtumat ja toiset ihmiset vaan oma itse.
”Johtajanakin pitää harjoitella koko ajan ja ennen kaikkea oman itsensä johtamista.”
Siksi johtajanakin pitää harjoitella koko ajan ja ennen kaikkea oman itsensä johtamista. Tänä syksynä olen saanut ilokseni tehdä sitä yhdessä kaikkien telalaisten kanssa. Osallistumme nimittäin parhaillaan yhdessä viiden koulutuskerran mittaiseen Mindfulness-koulutukseen.
Tavoitteenamme on parantaa kykyämme syventyä asioihin ja pitää yllä tavoitteellista keskittymistämme ympäristössä, joka on täynnä ulkoisia häiriöitä ja houkutuksia tehdä useita asioita samanaikaisesti.
***
Koulutus on auttanut minua oivaltamaan ja osin myös hyväksymään useita sellaisia asioita, joita vastaan olen koittanut – turhaan – taistella osapuilleen viimeiset kymmenen vuotta.
Kaikkien – myös minun itseni – on tarpeen pitää taukoja ja lepuuttaa aivojaan väillä. Se, että tarvitsen työssäni ajoittaista yksinoloa ja näennäistä toimettomuutta, ei ole lintsausta ja fuskaamista vaan oikein oivallettuna pikemminkin olennainen etappi kohti tuottavampaa työskentelyä.
Saatavilla ei pidä edes yrittää olla koko ajan. Sen sijasta pitää valita oikein, mihin kulloinkin keskittyy. Ja valita tietoisesti myös se, mitkä keskeytykset omaan keskittymiseensä hyväksyy.
Aikataulujaan ei pidä priorisoida. Sen sijaan pitää aikatauluttaa omat prioriteettinsa. Ja miettiä omien ja organisaation tavoitteiden kannalta mahdollisimman oikein se, mihin kunakin työpäivänä ja jopa työpäivän puolikkaana suuntaa aikansa ja energiansa.
Minulla on siinä edelleen opettelemista. Mutta uskon jo siihen, että keskittymisen parantamisessa on tärkeää ymmärtää sitä, mitkä asiat hiertävät eniten oman työn arjessa. Ennen koulutustamme en osannut niitä kaikkia nimetä. Nyt olen aiempaa paremmin kärryillä siitä, mitkä työskentelytapani minun kannattaa edelleen säilyttää ja mitkä puolestaan muuttaa aktiivisesti toisenlaisiksi.
***
Kaivoin koulutuksen myötä myös nuoruuteni unelmatkin naftaliinista. En niin, että ottaisin nyt hatkat johtajan työstä ja alkaisin elää tieteellisissä kirjastoissa. Vaan niin, että opettelen yhdistämään itselleni tarpeelliset syvän syventymisen hetket ja Telan tavoitteiden edistämisen kannalta olennaiset toisten ihmisten kohtaamiset toisiinsa niin, että niiden väliin jää riittävästi myös asioiden sulattelun, uusin silmin katsomisen ja asioiden ennakkoluulottoman yhdistelemisen mahdollistavia taukoja.
Se ei muuta koko maailmaa. Mutta se tekee minut toivottavasti hieman aiempaa paremmaksi nykyisessä työssäni täällä Telassa.
Johtajaksi ei koskaan synnytä. Eikä johtajaksi usein ainakaan nuorempana aktiivisesti myöskään haluta ja hakeuduta. Aktiivinen johtamishaasteisiin vastaaminen ja niiden vastaanottaminen voi silti olla hyödyllistä ja vaivan arvoista, vaikka omat alkuperäiset ajatukset ja urahaaveet olisivat koskeneet alkujaan joitain aivan toisenlaisia asioita.
Johtamisen polusta ei tule täydellisen valmista ikinä. Mutta jatkuva oppiminen ja kehittyminen on tässäkin työssä mahdollista, jos vain itse haluaa ja uskaltaa olla sille avoimena. Siksi johtamisen poluille astumista ei kannata pelätä.
Kommentit