Tarvitaanko talous- ja rahaliiton kehittämiseen uusi kriisi?

Euroalueen valuvikoja paikattiin finanssikriisin jälkimainingeissa pakon edessä ja reaktiivisesti. Talouspoliittinen valta etääntyi yhteisötasolle ja samalla koordinoidusta sääntöunionista rakentui monimutkainen kokonaisuus. EMU-visiot ovat maanneet pöydällä kohta kymmenen vuotta.

Reformistinen presidentti Emmanuel Macron pöllyttelee talous- ja rahaliiton visioita rohkeasti, mutta ymmärtäen Saksan rajoitteita. Solidaarisuus velkojen edessä ei ehkä ole Macronin agendalla, mutta verotus sekä EMU:n riskienjako ja päätöksenteon keskittäminen ovat.

Komission tänä vuonna esittämät aloitteet kehystävät osaltaan jäsenvaltioiden valintoja. Euromaiden yhteistyötä halutaan tiivistää pankkiunionin loppuunsaattamisessa sekä talousunionin sääntöjen ja ehkä jopa rajatun yhteisvastuun kautta. Keskitetyn päätöksenteon kontrolli kulkee rinnan muun uudistamisen kanssa.

Valtioneuvosto linjasi syksyllä EMU-kantojaan, mihin liittyen pääministeri Juha Sipilä antoi juuri ilmoituksen eduskunnalle. Hallitusohjelman mukaisesti yhteisvastuun lisääminen on suljettu pois. Suomi on jo pitkään korostanut markkinakurin vahvistamista ja no bail out -sääntöjen uskottavuutta, mikä ei juuri näy EMU-visioissa.

Valtioneuvoston kanta ei anna paljon tilaa pitkän aikavälin ”fundeeraukselle”. Juho Saaren ja Tapio Raunion toimittama Reunalla vai ytimessä? -kirja (2017) tiivistää hyvin Suomen nykyroolin: se on kansallista toimivaltaa korostava reagoija.

Ennen euroaikaa Jukka Pekkarisen EMU-työryhmän keskeiseksi huolenaiheeksi nousi sidotun rahapolitiikan oloissa Suomen taloussuhdanteiden epäsymmetrisyys keskeisiin EY-maihin nähden.

Suomeen on kohdistunut myös 2000-luvulla epäsymmetrisiä shokkeja kansantalouden kapean tuotantorakenteen ja valikoituneen vientimarkkinan johdosta.

Ehdotetut euromaiden omaan budjettiin tai rahastovaihtoehtoon kiinnitetyt suhdannetasausmekanismit voivat olla hankalia sekä poliittisesti että tekniseltä toteutukseltaan. Sisäinen devalvaatio on vaativa harjoitus. Voidaan toisaalta kysyä, olisiko kiky-sopimusta syntynyt yhteisen suhdannemekanismin oloissa.

Työeläkevakuutus ei ole suhdanneilmiö. Suomalaisten nykyisiä ja tulevia eläkkeitä varten varattuja eläkerahastoja ei tule käyttää tasausmekanismien rahoittamiseen. Yhteisvaluutta itsessään on tärkeä työeläkevakuuttajille euroalueelle kohdistuvan sijoitustoiminnan riskien vähentämisessä, mutta se on osoittautunut myös eläkeläisille tärkeäksi hintavakauden säilyttäjäksi.

Jäsenmaiden korkea julkinen velka ja järjestelemättömät luotot vaikeuttavat EMUn uudistamista. Paljon riippuu siitä, kuinka vahvasti Saksa lopulta haluaa vahvistaa euroalueen vakautta. Vai vaaditaanko EMUn kehittämiseen seuraava yhteinen kriisi?