Politiikan pinnan alla

Tapahtuma muistutti paljon startup-yrittäjille suunnattua Slushia tai bisnesväen Nordic Business Forumia. Pääpuhujat olivat nimekkäitä ja ajankohtaisia ja heidän esityksensä kansainvälisen sujuvia ja vauhdikkaita. Lavatehosteita oli tosin vähemmän, ja myös ylenpalttinen hurmos ja huuma sekä erilaiset etukäteen ohjelmoidut tapaamiset ja pitchaaminen puuttuivat.

Tapahtuman ytimessä oli kuitenkin jotain hyvin ainutlaatuista ja merkityksellistä: monisatapäisen yleisön hiljainen keskittyneisyys sen lyhyen hetken aikana, jolloin valtioneuvosto kokoontui pääministerin johdolla yleisistuntoon ja sitä edeltäneeseen rahavaliokunnan kokoukseen tilaisuuden tapahtumapaikkana toimineen Porvoon Taidetehtaan lavalla.

Tuo hiljaisuus ja valtioneuvoston istunnon osin hyvinkin rituaaliset puheenparret tekivät näkyväksi instituution, jonka puitteissa lausutut lyhyet vuorosanat tekevät päätöksiin kirjatut asiat tosiksi ja Suomea ja meitä kaikkia täällä asuvia ihmisiä sitoviksi.

Valtioneuvoston ja rahakunnan asialistoilla oli tuona keväisenä iltapäivänä porotalouden tukia, useita erilaisia määräraha-asioita, Suomea ulkomailla edustavien suurlähettiläiden ja muiden virkamiesten ja tuomarien nimityksiä sekä joitain eduskunnalle meneviä hallituksen esityksiä.

Siis hyvin arkisia asioita. Ja hyvin paljon kaikkea sellaista, jota moni meistä ei äkkiseltään edes politiikaksi tunnista.

TUO KOKEMUS sai minut pohtimaan sitä, mitä kaikkea politiikka oikein on ja kuinka suppeasti me sitä usein kuvaamme ja ymmärrämme. Ja kuinka tarkkarajaisille alueille tuossa Porvoon seminaaritapahtumassa näkyvästi esillä olleet suoran kansanvallan ja aktivismin muodot ja kaupungistumisen megatrendin laella jylläävien kaupunkien rahkeet sittenkään riittävät.

Julkisuudessa politiikka näyttäytyy usein suurena draamana ja vastakkainasetteluna. Valtioneuvoston ja eduskunnan arjen työssä niitä on kuitenkin paljon vähemmän kuin medioista voisi päätellä. Mutta ne elävät juuri nyt hyvin vahvoina ainakin kansalaisyhteiskunnassa ja sosiaalisessa mediassa.

Moni haluaa aktiivisesti kumota nykyisiä lakeja ja yhteiskunnallisen pakkovallan ilmentymiä. Joku toinen toimii muuten vain päämäärätietoisesti muuttaakseen niitä asioita, joita pitää epäkohtina. Myös edustuksellisen demokratian puheenparteen valikoituvat helpoimmin ne aiheet, joihin liittyy vahvimpia erimielisyyksiä tai muuten vain voimakkaita kantoja.

Tuo kaikki on tärkeää, ja tuota kaikkea tarvitaan. Mutta loppujen lopuksi se edustaa vain jonkinlaista politiikan jäävuoren huippua. Suurin osa niistä asioista, jotka pitävät yhteiskuntaamme koossa ja oman arkisen elämämme rattaita pyörimässä, tapahtuu politiikan vuoren vedenpinnanalaisissa osissa.

Tuon pinnanalaisen rakenteen kaikki ainesosat ovat olleet joskus aiemmin vilkkaan yhteiskunnallisen debatin ja arvovalintoja koskeneiden erimielisyyksien kohteena. Ajan kuluessa on kuitenkin tehty suuri joukko peräkkäisiä valintoja ja säädetty useita päätöksentekoa ja sen valmistelua sitovia lakeja. Ne kaikki kannattelevat valtioneuvoston yleisistuntoa ja sen selkeään ja määrämuotoiseen virkamiesvalmisteluun pohjautuvaa päätöksentekoa tällä nimenomaisellakin viikolla.

Tuohon arjen silmille usein näkymättömään politiikan pinnanalaiseen osaan kuuluvat porotalouden tukien ja muiden hyvin arkisten asioiden ohella myös perustavat kysymykset kansalaisten turvallisuudesta ja koko valtion olemassaolosta. Niistä ei juuri kinata turuilla ja toreilla. Mutta niistäkin päätetään ennalta säädetyssä järjestyksessä valtioneuvoston yleisistunnossa ja viime kädessä eduskunnassa.

PERINTEISIIN INSTITUUTIOIHIN ja vakiintuneisiin käytäntöihin nojaavan vallan haastaminen on ollut viime vuosina ja vuosikymmeninä yleistä. Se on ollut usein myös ehdottoman tarpeellista. Paikallistason aktivismi, uudet osallistumisen muodot sekä teknologian ja uusien medioiden mahdollistamat vertaisverkostot ovat jakaneet valtaa uudelleen yhteiskunnissa.

Kaikkia asioita ei kuitenkaan voi eikä pidä hoitaa niiden avulla.

Demokraattiset kansallisvaltiot ovat nykyisin monilta osin heikentyneitä. Ne jakavat valtaansa aiempaa enemmän toisten maiden ja erilaisten ylikansallisten yhteenliittymien kanssa. Ja koska kansalaisten suora valta ja kaupunkien asema ovat vahvistuneet, on helppo ajatella, että edessä voi pian olla jokin aivan toisenlainen aika.

Kaupungit pystyvät yleensä huolehtimaan oman alueensa vesi-, jäte- ja energiahuollosta. Ne päättävät pitkälti myös asukkaittensa elinympäristöstä ja koulutusmahdollisuuksista sekä alueilleen sijoittuvien yritysten toimintaedellytyksistä. Mutta ainakaan toistaiseksi ne eivät ole ottaneet itselleen viimekätistä vastuuta asukkaittensa tuvallisuudesta eivätkä omien rajojensa puolustamisesta. Ne tarvitsevat siihen itseään laajempien poliittisten yhteisöjen ja niitä koossa pitävien pinnanalaisten rakenteiden apua.

Me ihmiset emme ole aina hyviä. Me emme hevin anna omastamme toisille. Ja jos joku meistä ei käytä omaa valtaansa, joku toinen ottaa sen herkästi itsellensä. Tämä kaikki on helppo unohtaa silloin, kun saa elää hyvin toimivassa valtiossa ja demokraattisessa yhteiskunnassa.

Rauha ja vakaus eivät kuitenkaan ole itsestään selviä asioita. Siksi ajattelen, että 100-vuotista taivaltaan juhlistavassa Suomessa on hyvä keskustella myös niihin liittyvistä perimmäisistä kysymyksistä ja niistä pinnanalaisista rakenteista, jotka mahdollistavat sen, että emme ole yhteiskunnallisista erimielisyyksistämme huolimatta fyysisesti toistemme kimpussa.