Katso ihmistä

Kokemus oli kieltämättä kiinnostava. Se nosti mieleen monenlaisia asioita – myös sen, miten harvoin enää harjoitankaan ihan vain hiljaa ja itsekseni olemista ja sitä, että en tee kerta kaikkiaan mitään ulkoisesti havaittavaa ja hyödyllistä.

NUOREMPANA KÄVIN aina silloin tällöin kirkossa. Teen niin edelleen aina, kun olen matkoilla. Mutta täällä tuttujen maisemien keskellä reittini kulkevat muualla. Myös oma ortodoksinen kirkkoni tuntuu tässä ajassa vieraalta.

Pidän silti ikonien läsnäolosta kotini huoneissa. Joskus harvoin kuuntelen myös gregoriaanista kirkkolaulua. Mutta muutoin pohdin itsetutkiskelun ja asioiden äärelle pysähtymisen merkitystä lähinnä business- ja johtamiskirjallisuuden parissa.

Ehkä juuri sen takia mieleeni nousi tuolloin aamubussissakin muistikuvia muutamasta sellaisesta megaluokan bisnesfoorumista, joihin olen joskus osallistunut. Ne muistuttivat nimittäin yllätyksekseni monella tapaa uskonnollisia tilaisuuksia.

Niissä ei toki kaadettu ketään maahan, eikä ihmeparantumisiakaan tapahtunut. Mutta monien puhujien esitykset olivat luonteeltaan hyvin tunnustuksellisia ja tarinallisuudessaan ajoittain jopa raamatullisia. Ja yleisö – minä itse mukaan lukien – kuunteli puheita hyvin vakavana ja myötäelävänä, kuin itselleenkin vapahdusta ja oikeaa tietä etsivänä.

Samoja vapahdukseen ja oikealle tielle kulkemiseen johdattavia piirteitä on mielestäni myös parhaassa johtamiskirjallisuudessa: vakavaa pohdintaa ihmisenä olemisen peruskysymyksistä, tunteiden voimasta, eettisyyden ja turvallisuudentunteen merkityksestä sekä itsensä tuntemisen tärkeydestä.

Aamubussissa ajattelin, että näistä olennaisista asioista voi itse asiassa nykyisin puhua uskottavimmin ja avoimimmin juuri tällaisissa johtamisen kehittämiseen ja menestyksellisen yritystoiminnan kulmakiviin liittyvissä yhteyksissä. Niiden äärellä meidän kaikkien on sallittua kilvoitella – ja etsiä myös armon ja pelastuksen teemoja omien pettymyksen, häviön ja menetyksen tunteittemme keskellä.

Se on mielestäni erittäin arvokasta aikana, jolloin uskonto ja uskonnolliset tunteet ovat yhteiskunnassamme muutoin varsin paksun verhon takana.

KUTEN MUISTAMME, kirkon oppiin ja saarnaan kuuluva lupaus armosta ei ole aina tullut todeksi edes siihen uskoneiden ihmisten arjessa. Tilanne on hieman sama myös johtamiseen liittyvien oppien ja viisauksien kohdalla.

Pyhät kirjoitukset ovat kyllä kunnossa. Mutta arkista työtään tekevät ihmiset ovat niistä huolimatta varsin kovassa puristuksessa ja ikään kuin isommassakin synnintunnossa. Menestys kun ei suinkaan kohtaa kaikkia, ei edes silloin, kun johtamisen parhaita oppeja sovelletaan esimerkiksi joukkueurheilulajien valmennuksessa.

Osa ihmisen elämänkaaren olennaisimmista asioista on kuitenkin johtamisen kentältä sivussa. Sinnehän eivät kuulu kysymykset elämän alkamisesta ja päättymisestä, eivätkä myöskään kysymykset lastenhoidosta ja -kasvatuksesta, ihmisen vanhenemisesta ja kuolemasta.

Moni ihminen kipuilee siksi työelämän pyörteissä tänäänkin varsin yksin sitä, uskaltaako hän koskaan pariutua ja hankkia lapsia. Toinen puolestaan miettii sitä, voiko hän olla taas kerran poissa töistä, kun lapsi on kipeä. Ja kolmas murehtii sitä, alkaako hän olla jo liian vanha, oppiiko hän enää uutta ja pysyykö hän vielä perässä.

En ajattele, että työelämä olisi jotenkin erityisen huonoa täällä Suomessa. Meillä on paljon hyviä johtajia ja esimiehiä, ja myös monia sellaisia etuuksia ja oikeuksia, jotka ovat arkielämässä kullanarvoisia. Mutta jokin meillä edelleen mättää esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhdistämisessä, kun ihmisten todellinen lapsiluku poikkeaa niin paljon alaspäin heidän toivomastaan lapsiluvusta.

TYÖN JA perheen yhdistämistä on koitettu auttaa paljon poliittisessa päätöksenteossa. Syntyvyys on siitä huolimatta juuri nyt modernien aikojen pahimmassa kuopassa, ja sen odotetaan edelleen laskevan hissukseen. Jokin on siis ihan oikeasti ja perustavasti pielessä.

En ajattele, että ihmisillä olisi jokin velvollisuus hankkia lapsia. Mutta suren kyllä sitä, jos lapset jäävät hankkimatta sellaisista syistä, jotka ovat sittenkin toissijaisia tai ainakin korjattavissa olevia. Siis esimerkiksi sen takia, että työelämän tahtia ei voi hetkeksi hidastaa, koska on muita toisiin ihmisiin liittyviä velvoitteita.

Siksi mietin siellä aamubussissakin sitä, miten perheystävällistä johtamista voisi tehdä enemmän käytännön elämässä. Ja saisiko sen jotenkin osaksi myös bisnesfoorumeita ja johtamiskirjallisuutta.

ILMAN ÄLYPUHELINTA vietetty aamu ja päivä muistuttivat minua siitä, miten kokonaista aika voikaan olla, jos maailmaa ja sen tapahtumia seuraa edes hieman hitaammalla syklillä. Kyky elää sellaisessakin ajassa on olennaisen tärkeä taito ihmisen elämässä.

Se ei ehkä ole aina ihan välittömästi hyödyllistä työelämässä ja yritysmaailmassa. Mutta se on ehdottoman tarpeen elämän isoissa taitekohdissa: lapsen syntyessä ja varttuessa, oman ajan ja elämän hidastuessa. Ja luultavasti myös oman ja läheisten ihmisten elämän viimeisillä hetkillä.

Jotta siihen oppii ja jotta sitä ei unohda, on hyvä olla hetkittäin ihan hiljaa itsekseen. Ja pitää oman pöydän nurkalla myös jotain muuta kuin johtamiseen liittyvää kirjallisuutta.