Tekeekö rahoitusmarkkinavero odottamattoman paluun?

Finanssitransaktioiden verottamisen idea on syntynyt reaktiona talouskriiseihin ja keynesiläisen taloustieteen piirissä 30-luvun laman, 70-luvun valuuttakurssien vapautumisen ja 2000-luvun finanssikriisin jälkilöylyissä.

Komissio ehdotti vuonna 2011 finanssitransaktioiden verotusta koko unionin tasolla. Nyt hankkeessa rimpuilee kymmenen jäsenvaltiota syvennetyn yhteistyön prosessissa. Menetelmä on luotu tilanteisiin, joissa ei saavuteta riittävää kannatusta koko EU-perheen kesken. Suurimmat EU-maat Saksa, Ranska, Italia ja Espanja (pois lukien Britannia) ovat halunneet edetä projektissa. Pohjoismaita ei näy joukossa.

Erilaisten ehdotusten ja käyttöönottojen takarajat ovat tulleet ja menneet. Ilmassa on jotain uutta, kun Komissaari Pierre Moscovici ja yhteistyömaiden valtiovarainministerit kertoivat lokakuussa sovusta perusperiaatteissa. Diili voi valmistua loppuvuodeksi ja komission lakiehdotus mahdollisesti jo ensi vuoden aikana, vaikka varmuutta tästä ei ole.

Hyvien aikeiden tiellä?

Veron kannattajat ajattelevat, että jos se olisi määritelty optimaalisesti ja hyvin pieni, markkinoiden toiminta ei vääristyisi merkittävästi. Systeemisten riskien ja epävakauden vähentymisen hyödyt olisivat suurempia kuin syntyvät markkinahaitat.

Pöydällä ollut minimiverotaso olisi 0,1 % osakkeiden/velkakirjojen sekä 0,01 % johdannaisten jokaisten ostojen ja myyntien nimellisarvosta. Sijoitusketjussa voi olla mukana useita vaiheita ja välittäjiä. Rahaa voi teorian maailmassa kertyä suhteellisen paljon, koska kaupankäynnin volyymit ovat suuria.

Veron markkinavaikutuksia tulee tarkastella avoimesti volatiliteetin eli rahoitusinstrumentin hinnanmuutoksen, volyymin, likviditeetin ja pääoman hinnan näkökulmista. Markkinoiden toiminnalle havaittuja negatiivisia tutkimustuloksia ei voida väheksyä, vaikka eri maiden tapaukset ovatkin erilaisia ja tutkimustulokset osittain ristiriitaisia.

Ongelmallisinta veroehdotuksessa on sen vaikutusten ulottuminen kymmenen yhteistyömaan ulkopuolelle, myös EU:n ulkopuolelle. Kotipaikka- ja liikkeellelaskuperiaatteet venyttävät veron kohteena olevan joukon laajaksi. Toistaiseksi syvennetyn yhteistyön verohanketta puoltaa EU-oikeudellinen tulkinta, minkä Britannia testasi.

Usealla EU-maalla (Ranska, italia, jne.) on käytössään kansallinen rahoitusmarkkinavero. Ruotsin suhteellisen raskas verokokeilu 1980–90-luvuilla taas epäonnistui surullisenkuuluisasti. Käytännössä eri maiden mallit eivät ole historiassa olleet mitään kultakaivoksia esimerkiksi kokonaisverokertymään nähden, mikä oli myös yksi syy Viron poistumiselle yhteistyömaiden joukosta.

Komission laskelmissa verokertymä voisi vastata 0,4-0,5 % osallistuvien maiden bruttokansantuotteesta. Joidenkin valtioiden rahoituspohja näyttää kaipaavan vahvistusta myös muilta EU-mailta. Rahoille on keksitty hyvältä kuulostavia käyttökohteita aina EU-jäsenmaksuista erilaisiin kohteisiin yhteistyömaissa ja globaalilla tasolla. Kukaan ei arvioi mahdollisesti menetettyjä verotuloja ja transaktioiden nopeaa siirrettävyyttä.

Rahoitusmarkkinavero loisi paineita eläkemaksujen korotukseen ja toimisi pääomamarkkinaunionia vastaan

Eläkeala on Euroopassa vastustanut rahoitusmarkkinaveroa. Eläkejärjestelmillä sekä työntekijöiden ja työnantajien eläkerahastoilla on sosiaalinen tehtävä. Ne eivät olleet myöskään synnyttämässä finanssikriisiä. Hanke tulisi ensisijaisesti kuopata, mutta toissijaisesti eläketoimijat rajata lainsäädännöllisesti veron ulkopuolelle.

Komissio on omaksunut laajan veropohjan filosofian, mihin se ei ole toistaiseksi halunnut poikkeuksia. Toisaalta syvennetyn yhteistyön maat ovat halunneet selvittää ja minimoida veron vaikutukset eläkealaan. Mukana olevista maista muun muassa Italia sallii valtio-omisteisille- ja eläkerahastoille poikkeuksen kansallisesta verosta.

Vaikka Suomi ei ota veroa käyttöön, työeläkevakuuttajat olisivat sen piirissä käydessään kauppaa, jonka toisella osapuolella tai rahoitusinstrumentilla on yhteys veron käyttöönottavaan maahan. Komission ehdotuksen (11 maata) mukainen kustannus olisi Tela laskelmien mukaan ollut vuoden 2012 kaupankäynnin perusteella 150-180 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä olisi pois sijoitustuotoista ja loisi ilman käyttäytymismuutoksia paineta työeläkemaksujen korotukseen, mihin kohdistuu niitä muutenkin.

EU-parlamentista on löytynyt hieman sympatiaa eläkesijoittajien huolille. Neuvostossa ääntä ovat pitäneet lähinnä ne maat, minne on kasautunut merkittäviä eläkerahastoja, kuten Britannia ja Alankomaat. Kun Britannia on sivuraiteilla, moni aikaisemmin asemalle jumittunut integraatiojuna liikkuu eteenpäin.

Transaktiovero toimisi huonosti ultramatalien korkojen maailmassa, missä tuotot ovat tiukassa. Ristiriitaisinta EU-politiikan näkökulmasta olisi, että vero toimisi suoraan komission kärkihanketta pääomamarkkinaunionia (CMU) vastaan, mikä yrittää edistää pääomien liikkuvuutta EU-maiden välillä.

On historiallista, että osa EU-maista etenee syvennetyssä yhteistyössä verotuksen alalla, missä normaalisti vaadittaisiin yksimielisyyttä. Kyseessä olisi globaalisti ainutlaatuinen alueellinen finanssitransaktiovero. Vero voi myös lopulta muuttaa unionin veropolitiikkaa, jos tarkkailusta ja yhdenmukaistamisesta siirryttäisiin oman verotuksen suuntaan.