Jari Hanska ja Teemu Muhonen – eläkezombien uudet uhrit
Kauan odotettu tapaus – Eläketurma-kirjan julkistamistilaisuus. Pilvin pimein Halloweenin innoittamaa laumaa Kansallisteatterin Lavaklubin hämärässä. Suurella osalla eläkeverenmaku suussaan. Kiihkein ilmein väki odottaa toimittajien esiintymistä. Vihdoin Jari Hanska ja Teemu Muhonen – kirjan kirjoittajat - nousevat lavalle.
Ilmeet ovat jännittyneitä. Eikä syyttä. Paikalla ovat eläkealan kruunaamaton kuningas ja kuningatar, Lasse Laatunen ja Kaija Kallinen, jotka ovat luvanneet kommentoida kirjaa. Pienellä vilkaisulla saattaa nähdä myös muuta eläkekermaa paikalla. Kaikki uskossaan ja kiihkossaan vahvoja. Paikalla on myös Kimmo Kiljunen, jonka teoksen vastapainoksi monet Hanskan ja Muhosen uuden kirjan kokevat.
Heti alussa miesten hätähuuto maailmalle: Helsingin Sanomat oli uutisoinut kirja-arvostelun tasa-eläkkeen puolustuspuheenvuoroksi, mitä taas kirjoittajat eivät olleet tarkoittaneet. Epäilykseni Hanskan ja Muhosen menetyksestä oli käymässä toteen. Jari Hanska ja Teemu Muhonen, nuoret, älykkäät toimittajat, ennakkoluulottomat ja uskaliaat reportterimme, olivat joutuneet eläkezombieiden uhreiksi.
Jäin janoiseksi jatkolle
Sain tilaisuuden lukea kirjan ennakkoon ja kommentoida kirjaa tilaisuudessa, jossa toin ilmi huoleni. Zombius etenee vaiheittain, vielä on aikaa. Aikaa mihin? Kirjoittaa Eläketurma -kirjalle jatkotarina. Tarina, jossa pohdittaisiin laajemmin sitä, millaisia muutoksia eläkejärjestelmäämme heidän mielestään pitäisi tehdä, jotta uusi sukupolvisopimus voisi toteutua.
Jos nyt ei oteta sitä esitystä huomioon, että perustuslakia voitaisiin muuttaa omaisuuden suojaa koskevilta osin siten, että jo maksussa olevia eläkkeitä voitaisiin leikata. Se on niin huono ajatus, että en usko, että edes hekään sitä tosissaan haluavat. Nyt kirja päättyy tavallaan siihen, mitä odotin eniten. Uusia avauksia, ennakkoluulotonta analyysiä. Hieman alkuun päästiin mutta jäin janoiseksi jatkolle.
Mutta lavaklubilla pahin oli vielä edessä: zombieyleisö ryhtyi rummuttamaan kiitosten ohessa kritiikkiä. Jari ja Teemu, nuo ennen niin riehakkaat miehet, alistuivat kohtaloonsa ja myönsivät että eläkeuudistus olikin ihan okei. Siinä vaiheessa minäkin, eläkeusvainen zombie, itkin viimeisen kyyneleeni.
Veren maku suussa pohdiskelin, missä vaiheessa heidänkin innokas viestinsä haalistui kirjan edetessä. Tekivätkö he klassisen virheen keskustellessaan kirjaa varten eläkealan asiantuntijoiden kanssa… eivätkä huomanneet näiden saaneen heidät kuitenkin pauloihinsa.
Paluuta ei ole. Sen he tietävät. Heillä on kuitenkin vielä hiukan aikaa, ennen kuin mahdollisuudet ovat lopullisesti menneet. Tarttukaa miehet toimeen! Jatkakaa räväkkää pohdiskelua ja kyseenalaistavaa keskustelua kanssamme ennen kuin päädytte olemaan samaa mieltä siitä, että Suomen eläkejärjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa. Se turvaa eläkkeet tuleville sukupolville.
Kommentit