Kenen pitäisi kantaa riskit eläkkeissä?
Työeläkevakuutus on massiivinen vakuutuspooli, jossa jaetaan eläkkeisiin liittyviä riskejä. Maailmalla näkyy trendejä yksityisen vastuun kasvusta ja vakuutusajattelun muutoksesta. Sosiaalivakuutuksen laaja solidaarisuus sekä elinikäiset etuudet ovat Suomen työeläkemallin arvokkaimpia ominaisuuksia.
Ikääntyminen on kaikkia koskeva riski. Vanhuus on ihmiskunnan historiassa merkinnyt köyhyyttä tai vähintään riippuvuutta muista. Pitkäikäisyyden ja työkyvyn heikkenemisen riskeihin varautuminen vaihtelee yksilön, kollektiivin, perheen ja suvun sekä hyväntekeväisyyden erilaisin painotuksin.
Maapallon eläke-ekosysteemi on häkellyttävän monimuotoinen. Eksistentiaalista uhkaa kehittyneelle diversiteetille ei ole näköpiirissä. Eläketoimijat kohtaavat kuitenkin samankaltaisia haasteita.
Kaikki eläketoimijat kipuilevat tavalla tai toisella eliniäniän pidentymisen kanssa. Institutionaalisia eläkesijoittajia, kuten toki muitakin, haittaavat hidas talouskasvu ja matalien korkojen aika.
Trendejä maailmalla – muutos vakuutusajattelussa?
Suosittua on ollut rahoituksen muuttaminen etuusperusteisuudesta kohti maksuperusteista mallia. Etuusperusteisessa mallissa eläke on luvattu ja maksu joustaa, kun taas maksuperusteisessa mallissa maksutaso on määritelty, mutta eläkkeen taso voi vaihdella.
Monet EU-maat ovat leikanneet kriisiaikana jakojärjestelmiin ja budjettirahoitukseen perustuvia eläkkeitä. Toisaalta useat Itä-Euroopan maat ovat ”sosialisoineet” 90-luvulla ideoituja pakollisia yksilöllisiä eläketilejä.
Ideologia ja valtion rahapula kohtasivat Brittien työmarkkinaeläkkeiden uudistuksessa (v. 2015). Yksilö voi vaikka nostaa koko eläkepääomansa ulos könttäsummana. Valintojen ohjaus on myös poistunut. Nostoihin kohdistuu kuitenkin korkea marginaalivero.
Harvat näyttävät valitsevan vakuutusmuotoisen ja elinikäisen tulovirran, annuiteettimarkkinat ovat muutenkin hiljentyneet. Voiko olla, että kuluttajat pitävät vakuutusajattelua vähemmän houkuttelevana muistakin kuin annuiteettituotteisiin liittyvistä syistä? Yhdysvalloissa suhtautuminen ulosostoihin on kriittisempää ja niitä puidaan oikeusaleissa.
Kuinka leveät hartiat tarvitaan pitkäikäisyys- ja sijoitusriskien kantamiseen?
Pitkäikäisyyden riskiä on hankala kantaa täysin omilla harteilla. Kuinka pitkään elämä kantaa ja kuinka paljon työuran aikana pitäisi varautua? Kulutus ”tänään” on monille arvokkaampaa kuin sen siirtäminen kulutukseen ”huomenna”.
Käyttäytymis(talous)tieteen viime vuosikymmenten suurin oivallus on se, että emme olekaan aina täydellisen rationaalisia toiminnassamme ja valinnoissamme. Matalien korkojen aikana tuottojen etsiminen vaatii yhä enemmän riskinottoa.
”Vuosikymmeniä pitkän eläkeprojektin managerointi vaatii itsekuria ja taitoa vaikeistakin elämänvaiheista huolimatta.”
Sijoitusriskejä siirretään yksilöille yksityisen varautumisen painoarvon kasvaessa ja/tai siirtymisellä aitoon maksuperusteisuuteen. Riskien kantokyky on oleellista, kun eläkevaroja kultivoidaan ja ostovoimaa suojataan. Vuosikymmeniä pitkän eläkeprojektin managerointi vaatii itsekuria ja taitoa vaikeistakin elämänvaiheista huolimatta.
Suhdanneajoituksella on myös merkitystä, kuten finanssikriisin runtelemat amerikkalaiset seniorit voivat todistaa. Laman realiteetit voivat ajaa työikäisetkin syömään ennenaikaisesti säästöjään, jos se on mahdollistettu. Ruotsissa pakollisen rahastoeläkkeen lisäksi lakisääteisen eläkkeen indeksointi ja taso riippuu käytännössä suhdanteista, eläkkeen tason heilahtelua halutaan kuitenkin sielläkin jatkossa rajoittaa.
Eläkesäästämistä ohjataan jollain tavoin myös voimakkaasti itsepärjäämiseen kannustavissa valtioissa, kuten Singaporessa, vaikka riskejä ei jaettaisikaan. EU:n henkilökohtaisten eläketuotteiden (PEPP) sisämarkkinoita koskevassa keskustelussa (EIOPA) kuluttajien ”paimentaminen” ja sijoitusvaihtoehtojen rajaaminen ovat vahvoilla.
Miksi kollektiivinen vastuu on hyvä asia eläkkeissä?
Yksilön vastuuta kasvattavia uudistuksia perustellaan usein vain eläkemenojen hallinnalla, muutoksia onkin edeltänyt heikko etukäteisrahastointi. Merkitystä on myös sillä, missä laajuudessa riskejä siirretään. Erilaisten kompromissimallien innovointi on nyt pinnalla.
Suomen työeläkemalli turvaa omaan ansiotasoon suhteutetun eläkkeen, jossa riskit kannetaan kollektiivisesti leveillä hartioilla. Työeläke on edelleen etuusperusteinen, riskejä koko työssäkäyvän väestön tasolla jakava vakuutus. Suurimman hyödyn vakuutuksesta saa elämällä mahdollisimman pitkään.
Elinikäinen ja indeksoitu työeläke suojaa suomalaisia eläkeläisiä talouden suhdannevaihteluilta ja tarjoaa ennustettavuutta. Osa eläkevastuista on rahastoitu etukäteen kollektiivisesti, jolloin tuotot/tappiot ovat yhteisiä ja vaikuttavat vakuutusmaksun hintaan. Yksityisalojen työeläkevakuuttajien sijoitustoiminnan riskinottoa on rajoitettu lainsäädännöllä.
Etuusperusteinen järjestelmä vaatii hoivaa ja hyviä paimenia. Työeläkemallia on huollettu tasaisin väliajoin uudistuksilla. On turha kuvitella, että maksuperusteiset etuudet olisivat immuuneja muutospaineille, erityisesti eläkkeiden riittävyys vaatii niissä huomiota.
Eläke on aina todella pitkän aikavälin projekti, jossa epäonnistuminen on yleensä peruuttamatonta. Ääritapauksessa henkilökohtaiseksi tarkoitettu vastuu voi myös lopulta muuttua kollektiiviseksi, jos ansaintakyky ja varallisuus syystä tai toisesta ovat hävinneet.
Lisäeläkkeet voivat täydentää työeläkettä, mutta eivät mitenkään korvata sen perusperiaatetta kollektiivisesta riskienjaosta.
Kommentit