Eläkkeet eivät ole suhdannepolitiikkaa

Siksi ei ole ihme, että talouspoliittinen keskustelu pyörii taas kerran vahvasti niiden sanamuotojen ympärillä, joilla juuri sovittua eläke-etuuksien ja niiden rahoituksen liki historiallista tasapainoa voitaisiin muokata.

* * *

Yksi eläkeneuvottelujen voimakentistä sijaitsi reilut yhdeksän kuukautta sitten Senaatintorin laidalla.

Valtiovarainministeriö vahti haukkana, että neuvottelutulos täytti sille asetetun ehdon julkisen talouden kestävyysvajeen pienenemisestä reilulla prosenttiyksiköllä.

Työmarkkinaosapuolet läpäisivät VM:n kestävyysvajetestin ja saivat siitä ansaittua kiitosta. Eläkeneuvottelutulos täytti myös monta sosiaalipoliittista tavoitetta ja tasasi nuorempien sukupolvien tulevaa eläkemaksurasitusta. Sitä pidettiin laajasti kiitettävänä suorituksena.

* * *

Nyt valtiovarainministeriö toivoo eläkesopimuksesta jälleen talkooapua. Tällä kertaa huomio ei kuitenkaan ole kestävyysvajeen umpeen kuromisessa.

Nyt talkookutsua ohjaa halu vauhdittaa heikkoa talouskasvua eläkesopimuksen EMU-puskureita koskevan kirjauksen avulla. Se sallii työeläkemaksun alentamisen väliaikaisesti, jos samalla sovitaan siitä, miten eläkemaksu korotetaan takaisin kestävälle tasolle tulevaisuudessa.

Toive työeläkemaksun väliaikaisesta alentamisesta elää vahvana myös politiikan puolella. Toive on luja siitä huolimatta, että eläkemaksun tilapäinen alentaminen ilman vastaavaa tulevien eläkkeiden leikkausta kasvattaisi Suomen kestävyysvajetta nykyisestä.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että hameenhelman kulloinkin muodikkain pituus vaihtelee sesongin mukaan myös talouspolitiikassa.

Ja sen, että eläkevaroihin suhtaudutaan helposti pelkkänä puskurieränä, jota voi mukauttaa taloudellisten ja poliittisten suhdanteiden kannalta kulloinkin tarkoituksenmukaisella tavalla.

* * *

Työeläkkeissä ei kuitenkaan ole kyse suhdannepolitiikasta. Niissä on kyse kovasta rakennepoliittisesta faktasta eli Suomen ikärakenteesta – ja myös reilun 1,5 miljoonan suomalaisen päivittäisestä toimeentulosta.

Ikärakenteemme heikkenee merkittävästi seuraavat 15 – 20 vuotta siitä riippumatta, mitä tapahtuu talouden suhdanteissa. Tämän lisäksi työeläkkeelle siirtyy vuosittain noin 70 000 uutta henkilöä. Määrä vastaa osapuilleen Vaasan kaupungin koko väkilukua.

Leijonanosa nyt maksussa olevista eläkkeistä rahoitetaan tänään työtä tekevien ihmisten ja heidän työnantajiensa kukkarosta.

Näiden maksajien on voitava luottaa siihen, että he saavat omille maksuilleen aikanaan vastinetta työeläkkeen muodossa. Se ei onnistu, jos työeläkemaksu on jatkuvan päivänpoliittisen säätämisen kohteena.

* * *

Palkansaajien luottamuksen vahvistaminen ja eläkkeiden rahoituksen turvaaminen olivat tavoitteena myös alkuperäisessä vuoden 1997 EMU-puskurisopimuksessa.

Puskureilla haluttiin tasata eläkevakuutusmaksun suhdanneluonteisia heilahteluja ja vaimentaa laskusuhdanteeseen liittyvästä palkkasumman hitaasta kasvusta tai jopa supistumisesta johtuvaa työeläkemaksun nousupainetta.

Mainintaa puskurien käytöstä työeläkemaksun alentamiseen ei löydy lainkaan alkuperäisestä sopimustekstistä.

* * *

Pitäisikö tähän tuoreimpaankin talkookutsuun sitten vastata ja alentaa tilapäisesti eläkemaksua? Mielestäni ei.

Eläkevaroilla ei pidä tehdä eläkejärjestelmän ulkopuolisia tavoitteita palvelevia ratkaisuja. Jos sille tielle lähdetään, kerran otettua askelta on vaikea perua.

Toisekseen Suomen ikärakenteen murros ei odota. Se käy päinvastoin lähivuosina ja -kymmeninä päälle kuin juna. Siksi eläkkeiden rahoituksen pitää olla pitkäjänteisesti kestävällä tolalla. Vain niin voimme turvata sekä eläkkeet että nuorempien ikäluokkien maksurasituksen säilymisen kohtuullisena.

Päätösvalta EMU-purskurin käytöstä on eläkeneuvottelutuloksen mukaisesti työmarkkinaosapuolilla. Toivon heiltä asiassa pitkää perspektiiviä ja vahvaa vastuunkantoa. Se on erityisesti tarpeen siksi, että eläkeneuvottelutuloksen mukainen maksun vakaana pitäminen purkaa eläkejärjestelmän puskureita kovaa vauhtia jo nyt ilman ensimmäistäkään työmarkkinaosapuolten lisäpäätöstä.