Budjettikehysdirektiivin ja budjettisuunnitelmien ennakkovalvonta-asetuksen kansallista täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän muistio

Edustamme Telassa kaikkia lakisääteisiä työeläkkeitä hoitavia työeläkelaitoksia yksityisillä ja julkisilla aloilla. Jäsenistömme on näin ollen sama kuin kansantalouden tilinpidossa julkiseen talouteen luettavien sosiaaliturvarahastojen alasektorin ”työeläkelaitokset” instituutiot.

Lausuntomme pääkohtina toteamme seuraavaa:

• toimivaltasuhteita ja päätöksentekokäytäntöjä työeläkeasioissa ei pidä muuttaa
• hallinnollisen taakan minimointi on hyvä lähtökohta, ja julkisen talouden kokonaisuuden hallintaankin on jo käytäntöjä
• valtioneuvosto on oikea elin julkisen talouden kokonaisuuden hallintaan, mutta työeläkkeissä vakiintunutta kolmikantaista valmistelu- ja päätöksentekokäytäntöä tulee jatkaa
• työeläkelaitoksille kaavailluissa raportointivelvoitteissa on otettu huomioon hallinnollisen taakan minimointitavoite

Toimivaltasuhteita ja päätöksentekokäytäntöjä työeläkeasioissa ei pidä muuttaa

Olemme budjettikehysdirektiivin implementoinnin aikaisemmissa valmistelu- ja käsittelyvaiheissa kiinnittäneet huomiota siihen, että Euroopan unionin talouskoordinaation vahvistaminen – niin tarpeellista ja ymmärrettävää kuin se menneen ja nykyisyyden valossa onkin – ei saisi johtaa siihen, että Suomen kansallinen toimivalta työeläkkeitä koskevassa päätöksenteossa tosiasiallisesti kaventuisi. Talouskoordinaatiota toteuttavien työeläkesektoria koskevien kansallisten säädösten ja käytäntöjen pitäisi puolestaan sopia yhteen Suomessa vakiintuneeseen kolmikantaiseen valmisteluun ja päätöksentekoon. Tämä edellyttää luonnollisesti sitä, että kolmikantaisessa päätöksenteossa kyetään jatkamaan työeläke-etuuksien ja rahoituksen tasapainoa ylläpitävää tai tasapainoa tavoittelevaa politiikkaa.

Työeläkesektori vahvistaa ylijäämällään ja sijoitusvaroillaan julkisen talouden kokonaisuutta kansantalouden tilinpidon määritelmin, mutta työeläkelaitosten varat ja niiden tuotot ovat vain eläkkeiden rahoittamista varten.

Hallinnollisen taakan minimointi on hyvä lähtökohta, ja julkisen talouden kokonaisuuden hallintaankin on jo käytäntöjä

Työryhmän lähtökohtana on ollut olemassa olevien säädösten ja menettelyjen muuttaminen tai lisääminen vain, mikäli direktiivin artiklojen tarkoituksen ei voida tulkita täyttyvän jo olemassa olevin säädöksin, vaikka ne olisivatkin niin sanotusti hajallaan. Tämä on oikea lähtökohta. Työryhmän mukaan direktiivin vaatimuksista vain julkisen talouden kokonaisuuden hallinta ei nykyisin ole Suomessa direktiivin edellyttämällä tasolla.

Työryhmän tulkinta julkisen talouden kokonaisuuden hallinnan puuttumisesta direktiivin tarkoittamassa laajassa mielessä lienee perusteltu. Käytännössä valtiovarainministeriön julkaisemissa eri aikavälien ennusteissa tai tulevaisuutta koskevissa kestävyys- tai muissa painelaskelmissa on kuitenkin käsitelty koko julkista taloutta alasektorien talous eriteltynä. Tosin alasektorien julkaistu käsittely on rajoittunut jäämään (nettoluotonantoon). Kansantalouden tilinpito tuottaa tilastoa julkisen talouden tilasta neljännesvuosittain runsaan kahden kuukauden viiveellä.

Työeläkevakuutuksessa on vuosikymmenien perinteet sekä keskipitkän että pitkän aikavälin talousarviolaskelmille järjestelmätasolla. Laskelmia on hyödynnetty myös ainakin VM:n ja komission kestävyyslaskelmissa. Työeläkelaitosten julkinen raportointi taloudellisesta tilastaan on viime vuosina vakiintunut neljännesvuosittaiseksi, vaikka säädöksissä edellytetään vain puolivuosiraportointia.

Valtioneuvosto on oikea elin julkisen talouden kokonaisuuden hallintaan, mutta työeläkkeissä vakiintunutta kolmikantaista valmistelu- ja päätöksentekokäytäntöä tulee jatkaa

Työryhmä toteaa, että direktiivi ei ota kantaa siihen, minkä toimielimen jäsenvaltiossa tulisi ottaa vastuu julkisen talouden kokonaisuuden hallinnasta. Työryhmä pitää valtioneuvostoa luontevana toimijana direktiivin edellyttämässä julkisen talouden kokonaisuuden hallinnassa. Yhdymme tähän näkemykseen, mutta korostamme samalla, että työeläkealalla työmarkkinaosapuolet ovat vastanneet kokonaisuuden hallinnasta päätöksissä. Eläketurvakeskus (ETK) ja Keva (nykyinen virallinen nimi, työryhmän muistiossa aiemmassa muodossa Kuntien eläkevakuutus) ovat tuottaneet koko järjestelmää koskevat eri aikahorisonteilla tehdyt ennusteet ja uudistusten vaikutuslaskelmat.

Kulloinenkin hallitus luonnollisesti määrittelee suhteensa työmarkkinaosapuoliin muun muassa työeläkeasioissa. Meidän kantamme mukaan koko julkisen talouden ennusteita, suunnitelmia, kehyksiä ja hallituksen tavoitteita koskevaa aineistoa valmistelevien asiantuntijoiden tulisi tehdä työeläkesektorin osalta yhteistyötä toimialan ennusteita laativien organisaatioiden (ETK, Keva) kanssa. Sama koskee suunnitelmien muutosten ja eri aikoina tehtyjen suunnitelmien eroavuuksien selvittelyä. ETK ja Keva ovat virallisia toimijoita, sillä kumpikin on laissa säädetty toimija.

Työryhmän muistiossa on mielestämme luonnehdittu oikealla tavalla se, mikä on työeläkesektoria koskeva ”finanssipoliittinen sääntö” sekä myös se, että työeläkkeitä koskeviin säännöksiin ei tarvita muutoksia talouskoordinaation takia. Finanssipoliittinen sääntöä työryhmä kuvaa niin, että työeläkevakuutusmaksut mitoitetaan niin, että ne yhdessä sijoitustuottojen kanssa kattavat rahastoidut ja rahastoimattomat eläkkeenosat, toimintakulut ja maksutappiot.

Muistion sivun 30 alaviitteessä esitetään yksityisalojen palkansaajien eläkejärjestelmän vakuutusmaksun pitkän aikavälin kehityksestä synkempi kuva kuin ETK:n viime ennustejulkaisussa. Maksun tulisi ETK:n laskelmien olla noin 2,5 prosenttiyksikköä nykyistä korkeampi vuoteen 2030 mennessä (muistiossa 4 prosenttiyksikköä).

Työeläkelaitoksille kaavailluissa raportointivelvoitteissa on otettu huomioon hallinnollisen taakan minimointitavoite

Työeläkelaitoksille tulee direktiivin implementoinnin myötä velvoite raportoida kuukausittain tulonsa ja menonsa kuukauden raportointiviiveellä. Olemme aiemmissa lausunnoissamme arvioineet, että nykyisen neljännesvuosiraportoinnin tihentäminen kuukausiraportoinniksi ei kasvata informaatiota olennaisesti. Tilastokeskus ja VM ovat kuitenkin direktiivin vaatimusten puitteissa pyrkineet minimoimaan työeläkelaitoksille tulevan hallinnollisen taakan kasvun tekemällä Telan ja eläkelaitosten kanssa yhteistyötä, jotta tarvittava tietosisältö ei kasva tarpeettoman laajaksi ja suunnittelemalla raportointia niin, että pieni osa tuloista ja menoista voidaan estimoida, kuten työryhmän muistiossakin todetaan.

Yksityisalojen työeläkelaitokset ovat tilinpäätösdirektiivien ja kirjanpitolain soveltamisalaa ja niiden tilinpitoa tarkastavien tulee täyttää muun muassa tilintarkastajia koskevan direktiivin vaatimukset. Lisäksi eläkelaitokset ovat järjestäneet sisäisen tarkastuksen ja valvonnan. Tämän takia julkista taloudenpitoa koskevia tarkastus- ja valvontasäännöksiä ei ole mielestämme tarpeen laajentaa tai soveltaa työeläkelaitoksiin.