Euroopan yhdentyminen oli alkujaan sisämarkkinaprojekti. Velka- ja talouskriisin seurauksena siitä on tullut myös yhteinen julkisten talouksien ongelmanratkaisuprojekti. Talous- ja rahaliitto Emuun kuuluvien jäsenmaiden kohtalot ovat kietoutuneet entistä tiiviimmin yhteen.

Parhaillaan käydään keskustelua talous- ja rahaliiton syventämiseksi laaditusta tiekartasta. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rompuyn vetämä selvitystyö sisältää mielenkiintoisen avauksen, Emun sosiaalisen ulottuvuuden. Sosiaalipolitiikasta on tähän asti päätetty valtaosin kansallisesti. Unioni on pystynyt vaikuttamaan vain vähän jäsenmaidensa sosiaaliturvan sisältöön, kuten eläke-etuuksiin.

Komissio on kuitenkin antanut vuodesta 2011 talouspolitiikan maakohtaisia suosituksia, joissa on yksityiskohtaisia ohjeita muun muassa eläkeiästä. Uudenlainen ohjaus on ongelmallista EU:n ja jäsenvaltioiden työnjaon kannalta.

Finanssikriisi paljasti useiden jäsenmaiden rakenneongelmat ja ylivelkaantumisen. EU on sittemmin tiukentanut talousohjaustaan sekä normaalilla lainsäädännöllä että poliittisilla sopimuksilla. Budjettikurista lipeäminen on kuitenkin edelleen enemmän sääntö kuin poikkeus.

Talousohjausta vahvistava sixpack-säännöstö ja finanssipoliittinen sopimus tulivat voimaan vuoden alussa. Ne antavat komissiolle lisää keinoja havaita jäsenvaltioiden julkisen talouden alijäämiä jo ennakkoon ja puuttua tilanteeseen, jos vahinko on tapahtunut. Komissio voi esimerkiksi sakottaa yhteisistä pelisäännöistä lipsuvia maita.

Uusin säädöspaketti – twopack – vaatii toimittamaan kansalliset budjettisuunnitelmat komission tarkastettaviksi jo ensi vuodesta alkaen. Talousunionin syventäjät haluaisivat vieläkin vahvempaa talouskoordinaatiota ja ainakin osittaista yhteisvastuuta valtioiden veloista.

Suomi on pärjännyt toistaiseksi hyvin. Meillä on osittain rahastoiva työeläkejärjestelmä, joka lasketaan kansantalouden tilinpidossa osaksi julkista taloutta. Ilman rahastoitujen eläkevarojen jäämää Suomi rikkoisi nytkin EU:n taloudenpidon kriteereitä. Valtiovarainvaliokunta on jo sixpackin yhteydessä todennut, että eläkeasiat ovat edelleen kansallisen toimivallan ytimessä.

Sosiaalipolitiikka on monissa maissa kärsinyt julkisten talouksien vakauttamisprojekteissa. Komission ajattelussa sosiaalipolitiikka nähdään ”sosiaalisena investointina”, jonka tulee tuottaa hyvinvoinnin lisäksi talouskasvun edellytyksiä.

Sosiaalisen ulottuvuuden kehittämistä perustellaan sillä, ettei nykyinen euroalue toimi optimaalisesti. Työvoima liikkuu huonosti, taloudet ovat rakenteiltaan heterogeenisia, eikä talousšokkien negatiivisia vaikutuksia tasata maiden välillä.

Van Rompuyn tiekartassa ehdotetaan, että talousongelmiaan ratkovat maat saisivat EU:lta väliaikaista rahoitusta uudistusten tueksi. Tämä olisi kuitenkin vain välivaihe. Pitkän ajan ratkaisuksi esitetään EU:n yhteistä rahoitusbudjettia.

Valtioneuvosto julkaisi hiljattain EU-selonteon Suomen linjasta talousunionissa. Pääviesti kiteytyy toiveeksi jo sovittujen sääntöjen noudattamisesta. Vaikka Emua halutaan vahvistaa, yhteisvastuuseen suhtaudutaan varauksellisesti.

Syvenevän ja laajenevan talousunionin hyväksyttävyys kansalaisten keskuudessa heikkenee. Etelässä on niukkuusnääntymystä ja pohjoisessa pelastusväsymystä. Yleiseurooppalainen solidaarisuus näyttää innostavan suomalaisia yhä vähemmän. Kustannus-hyötyanalyysiä ei olekaan syytä unohtaa, kun talous- ja rahaliittoa laajennetaan.

Yksi sosiaalisen ulottuvuuden elementeistä on jäsenmaiden talous- ja sosiaaliturvauudistusten ennakkoarviointi. Esimerkiksi Suomen seuraavaa eläkeuudistusta voitaisiin arvioida sen kannalta, mitä vaikutuksia uudistuksella on rahaliiton toimivuuteen.

Työeläkkeistä päätetään meillä kolmikantaisesti hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Kansallista päätösvaltaa eläketurvassa on kunnioitettava tulevaisuudessakin. Tämä koskee erityisesti Suomen kaltaisia maita, joissa järjestelmät ovat kestävällä pohjalla.