Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelujen arvonlisäverotus

Lausuntomme pääkohtina toteamme seuraavaa:

• Eläkelaitokset, eläkesäätiöt ja –kassat, eläkevakuutusyhtiöt sekä erityislailla perustetut eläkevakuuttajat käyttävät erilaisia sijoituspalveluja eläkevarojen sijoittamisessa, muun muassa täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelua. Mikäli palvelusta tulee arvonlisäverollista toimintaa, kohoavat vastaavasti myös eläkevarojen hallinnointikulut, koska eläkesijoittajat joutuvat asiakkaina maksamaan korkeampia palkkiomaksuja.
• Korkeammat hoito- ja hallinnointikulut heikentävät myös eläkevarojen tuottoja, joihin kohdistuu jo merkittäviä paineita lisääntyvän sääntelyn ja matalan korkotason takia.
• Eläkevakuutus- ja vakuutusalan toimijat tuottavat arvonlisäverottomia vakuutuspalveluja. Toimijat joutuvat tästä syystä kärsimään lopullisena tappiona varainhoitopalkkioihin lisättävän arvonlisäveron määrän. Siksi näiltä toimijoilta perittäviin palkkioihin ei tulisi lisätä arvonlisäveroa, vaan määrätä esim. ohjeessa siitä, että nämä palkkiot ovat arvonlisäverottomia.
• EUT:n tuomion tulkinta poikkeaa Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisukäytännöstä, jossa täyden valtakirjan varainhoitopalvelua on pidetty arvonlisäverottomana rahoituspalveluna. Suomen verotuskäytännössä tulisikin kiinnittää huomiota KHO:n aiempaan tulkintaan sekä palvelun toteuttamisen kannalta tärkeisiin seikkoihin, eli instrumenttien kaupankäyntiin ja katsoa toiminta arvonlisäverottomaksi.
• Muutetun ohjeen voimassaolon ajankohdassa olisi mielekästä noudattaa siirtymäaikaa; sekä sijoittaja-asiakkaat että toimijat joutuvat huomioimaan muuttuneen verotason maksuissa sekä järjestelmissään, joista syistä esimerkiksi 6 kuukauden siirtymäaika voimaantulolle olisi tarkoituksenmukainen (ohje tulisi voimaan 1.1.2014).

Yleistä

EUT antoi 19.7.2012 tuomion asiassa C-44/11 (Deutsche Bank AG), jossa todettiin täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelujen kuuluvan arvonlisäverollisten palvelujen piiriin. Tuomiossa on eritelty palvelun jakautumista yhtäältä asiakkaan sijoitusomaisuuden analysointiin ja valvontaan, ja toisaalta osto- ja myyntitoiminnan harjoittamiseen sijoitusomaisuuden osalta. Koska nämä palvelut ovat tuomioistuimen harkinnan mukaan niin läheisesti toisiinsa liittyviä ja samanarvoisia palvelun toteuttamisen kannalta, on palvelua tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena. Koska kokonaisuus sisältää osto- ja myyntitoimintaa/-toimeksiantojen delegointia, ei palvelua voi pitää yksinomaan arvopapereita koskevana liiketoimena (arvonlisäverodirektiivin 135 art. 1 f- alakohta).

Täyden valtakirjan varainhoidolla tarkoitetaan omaisuudenhoitoa asiakkaan lukuun ja nimissä. Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelu on yksi omaisuudenhoidon palvelumalli, jota varainhoitoyhtiöt tarjoavat. Omaisuudenhoitaja hoitaa tyypillisesti toimeksiantoa itsenäisesti ja antaa tarvittavia osto- ja myyntitoimeksiantoja harkintansa mukaan. Sinänsä on selvää, että palvelun toteuttaminen vaatii myös osto- ja myyntipuolen, mutta on tärkeä muistaa että tämä voi olla myös ulkoistettu välittäjä- tai kauppapaikkatoimijalle. Tähän on kuitenkin otettu kantaa Verohallinnon ohjeessa, mikä on soveltamistilanteita ajatellen hyvä asia.

Yleisesti varainhoitopalvelujen käytöstä ja malleista

Täyden valtakirjan palvelu on sijoittajan kannalta siltä osin selkeä malli, että muun muassa eri varainhoitajien vertailu on helppoa; kunkin hoitajan kanssa tehtävä sopimus voi sisältää tietyn summan varoja, joiden toteutuneita tuottoja verrataan samalta jaksolta. Lisäksi täyden valtakirjan palvelussa sijoittaja voi pyrkiä hyödyntämään palveluntarjoajan osaamista esimerkiksi tietyiltä erityisalueilta, ja keskittyä muiden varojen osalta muihin sijoituslajeihin tai erityisalueisiin. Tämä mahdollistaa sen, että kullekin sijoitus instrumentille voidaan pyrkiä löytämään parhaat managerit ja keskittyä sijoittajan organisaatiossa valittuihin alueisiin. Tämä toiminta myös tukee sijoittajaa sijoitusorganisaation muodostamisessa; tiettyjä osa-alueita voi olla mielekästä hoitaa sisäisesti, kun taas toisia on järkevämpi hoitaa varainhoitajan kautta. Lisäksi varainhoitajat voivat koota useamman sijoittajan sitoumuksia ja erikoistua joihinkin instrumentteihin omassa palveluntarjonnassaan.

Täyden valtakirjan palvelun ohella on monia muitakin varainhoitomuotoja. Näitä on lyhyesti käyty erityisten sijoitusrahastojen osalta myös Verohallinnon luonnosohjeen sivuilla 9–10. Koska eri palvelutyyppejä kohdellaan EUT:n päätöksen jälkeen eri tavoin, on tilanne epäneutraali ja olisikin tarkoituksenmukaista, että saman tyyppiset palvelut olisivat kaikki arvonlisäverottomia. Erityisiin sijoitusrahastoihin luetaan Suomessa muun muassa kiinteistöpääomarahastot sekä avoimet ja suljetut sijoitusrahastot. Sijoittajan kannalta nämä palvelut muistuttavat kuitenkin siltä osin täyden valtakirjan palvelua, että rahastoihin sijoitetaan tietty määrä rahaa y hetkellä t, ja sijoittajalle palautetaan rahat hetkellä t + x ja rahaa summa y + x. Palautusajankohdat ja varojen sitoutumisen ajankohdat vaihtelevat rahasto- ja sopimuskohtaisesti.

Lisäksi sijoittajan mahdollisuudet vaikuttaa rahaston ja rahastomanagerin sijoitustoimintaan vaihtelevat rahasto- ja sopimusrakennekohtaisesti, mutta suhteellisen yleistä on se, että rahastohoitaja hoitaa varoja hyvin itsenäisesti. Manageri myös perii rahastolta hallinnointipalkkiota sijoituskauden ajan, jonka palkkion sijoittajat välillisesti maksavat hallintokuluna rahastolle. Materiaaliset yhtäläisyydet ovat siten merkittäviä täyden valtakirjan palveluun ja olisikin näistä syistä tarkoituksenmukaisinta, että täyden valtakirjankin palvelu luettaisiin arvonlisäverottomaksi. Verotuksen yhdenmukaisuus- ja neutraliteetti – sekä ennakoitavuusperiaatteet puoltavat tätä tulkintaa konkreettisten tunnusmerkkien lisäksi.

KHO:n ratkaisusta 31.3.1999 T 686

Tarkasteltaessa EUT:n tuomiota C-44/11 on erikoista, että EUT on päätynyt eri lopputulokseen palvelukokonaisuuden tulkinnan suhteen kuin KHO. KHO:n päätöksessä 31.3.1999 T 686 on todettu, että täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelu muodosti yhden kokonaispalvelun, jota oli pidettävä arvonlisäverolain mukaisena arvopaperikauppana. Palvelussa oli siten kyse rahoituspalvelun myynnistä, eikä palkkioista tullut suorittaa arvonlisäveroa. Eroavan tulkinnan yksi selittävä tekijä voi olla se, että mikäli arvioidaan sitä, mikä seikka on ratkaisevaa toimintaa palvelun lopputuloksen kannalta eli arvonnousun ja korkeampien tuottojen toteuttamisessa, on tämä seikka arvopaperikaupan käyminen. Näin on etenkin, mikäli varainhoitajalle annetaan käteisenä varoja tietty määrä hoidettavaksi. Varainhoitajan päätehtävä on tällöin sijoittaa eri instrumentteihin hetkellä t summa rahaa y ja palauttaa hetkellä t + x rahaa summa y + x, eikä tätä lopputulosta voi toteuttaa ilman kaupankäyntiä.

On siksi perusteltua päätyä KHO:n arvioon, jossa täydenkin valtakirjan varainhoito on laajemmassa kuvassa rahoituspalvelun myyntiä ja arvopaperikauppaa. Analyysitoimintaa luonnollisesti tehdään osana kauppaa, mutta toiminnan harjoittamisessa ylivoimaisesti tärkein seikka on itse kaupan käyminen oikeana hetkenä, oikeilla instrumenteilla ja oikeilla summilla. Varainhoitaja ei voi tuottaa lisäarvoa sijoittajan varoille käymättä näillä kauppaa.

Eläkelaitosten sijoitustoiminnasta ja vakuutustoiminnan arvonlisäverollisuudesta

Suomalaiset eläkelaitokset, eläkevakuutusyhtiöt, eläkesäätiöt ja –kassat sekä erityislailla perustetut eläkevakuuttajat käyttävät oman sijoitusorganisaationsa lisäksi ulkoisia palveluntarjoajia eläkevarojen sijoittamisessa. Eläkesijoittajat ovat merkittäviä varainhoitopalveluiden käyttäjiä myös Suomessa, koska Suomen rahoitus- ja sijoitusalan markkina on kansainvälisessä vertailussa pieni, mutta monipuolinen. Useat pienet ja keskisuuret rahoitusalan konsernit ja toimijat pyrkivät tarjoamaan erilaisia palveluita pien- ja suursijoittajille. Olisi siksi hyvä, mikäli täyden valtakirjan palvelun arvonlisäverollisuuden osalta arviointi suoritettaisiin KHO:n ratkaisun 31.3.1999 pohjalta ja pysyttäisiin vallitsevassa tulkinnassa, jossa palvelu on arvonlisäverotonta.

Edelleen koska eläkelaitosten ja eläkevakuuttajien toiminta on arvonlisäverotonta toimintaa, joutuvat toimijat kärsimään arvonlisäveron osuuden lopullisena kuluna. Siksi olisi tarkoituksenmukaista, että arvonlisäverottomien toimijoiden palkkiot olisivat jatkossakin arvonlisäverottomia, etenkin siltä osin kuin on kyse lakisääteistä eläkevakuuttamista harjoittavista toimijoista. Tätä puoltaa edellä mainitun tasapuolisuusnäkökohdan ohella myös se seikka, että suomalaiset eläkevakuuttajat eivät tuota omistajilleen liikevoittoa, vaan sosiaalista työeläketurvaa suomalaisille eläkkeensaajille.