Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annetun lain luonnos sekä hallituksen esitys
Annoimme lausunnon valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolle vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annetun lain luonnoksesta sekä hallituksen esityksestä.
Lausuntomme pääkohtina toteamme seuraavaa:
- Lainvalmistelussa on otettu oikeasuuntaisesti huomioon työeläkelaitosten sijoitustoiminnan sujuvuus sekä vaihtoehtoisten rahastojen merkitys strategisena sijoitusluokkana. Vaihtoehtorahastot ovat erityisen tärkeitä sijoitusinstrumentteja riittävien tuottotasojen saavuttamiseksi rahastoiduille eläkevaroille.
- Sekä Euroopan komissio että OECD ovat julkistaneet kevään 2013 aikana ohjelmansa pitkäaikaisen sijoittamisen tukemiseksi. Lainvalmistelussa tulisikin huomioida, että vaihtoehtoisista rahastoista pääoma- ja kiinteistöpääomarahastot tukevat erityisen hyvin pitkäaikaista sijoittamista ja ovat keskimäärin 5 – 15 vuoden sijoituksia.
- Laissa sallittu mahdollisuus sijoittajille sijoittaa kolmansien maiden alueella sijaitseviin rahastoihin riippumatta muista säännöksistä on edellä mainituista näkökulmista erityisen kiitettävä ratkaisu.
- Markkinointia koskevissa säännöksissä on todettu erikseen, että 12 luvun markkinointisäännöksiä tulee soveltaa, vaikka sijoittaja ottaisi yhteyttä vaihtoehtoisen rahaston hoitajaan. Koska ammattimaisista sijoittajista etenkin institutionaalisilla sijoittajilla on poikkeuksellisen laajat resurssit käytössä sijoitustoiminnassaan, tulisi markkinoinnin olla vapaata näille sijoittajille eikä velvoitetta 12 luvun säännösten soveltamiseen tulisi olla.
- Ammattimaisten sijoittajien kohdalla markkinoinniksi tulisi laskea ainoastaan yksilöidyn ja kirjallisen, osuuksien merkintädokumentin toimittaminen, eikä muuta tiedonvälitystä tai muun sijoitusdokumentaation toimittamista taikka yhteydenottoja, tapaamisia ja muita keskusteluja. Ammattimaisilla sijoittajilla ei ole vastaavaa suojantarvetta kuin vähittäissijoittajilla, ja lisäksi markkinointisäännökset vaikeuttavat sijoitustoimintaa.
- AIFM – laki sekä direktiivi 2- ja 3 – tason sääntelyineen tuovat huomattavia lisäresurssien tarpeita kansallisille valvojille. Siksi olisi hyvä, että lain soveltamisessa sekä valmistelussa huomioidaan ratkaisuja, jotka mahdollisuuksien mukaan helpottavat sääntelyvelvoitteiden toteuttamista. Lakiin onkin kirjattu erillinen pykälä itsesääntelystä, joka on hyvä keino toteuttaa sääntelytavoitteita ja samalla jakaa velvoitteita toimijoiden ja viranomaisten kesken.
Lausuntomme kokonaisuudessaan: