Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja verotusmenettelystä annetun lain 65 §:n muuttaminen

Rajoituksella pyritään ehkäisemään sellaisia tilanteita, joissa jokin taho on lainoittanut tytäryhtiötään etupäässä siksi, että vältyttäisiin korkomenojen avulla tytäryhteisön verovelvollisuudesta. Koska työeläkesektori ei kuitenkaan voi vakuutusyhtiölain 15:1 §:n rajoituksen takia käyttää ulkopuolista lainaa sijoitustoiminnassaan, vaan ainoastaan emoyhtiölainoitusta, pidämme tärkeänä että esityksessä huomioidaan vakuutusyhtiölain määräykset sekä määriteltäisiin tarkoituksenmukaisella tavalla eläkevakuutuslaitos.

Lausuntomme pääkohtina toteamme seuraavaa:

• Valtiovarainministeriön (VM) 14.9.2012 julkaisemaa hallituksen esitystä elinkeinoverolain (EVL) muuttamiseksi on muokattu muun muassa siten, että muun toiminnan tulolähteen tulo sekä muun muassa eläkelaitokset on jätetty esitettyjen korkovähennysrajoitusten soveltamisalan ulkopuolelle.
• Esityksen määritelmää eläkelaitoksesta tulisi kuitenkin tarkoituksenmukaistaa. Nyt esitetty määritelmä nojaa perustelutekstin mukaan EVL 11 §:n säännökseen, joka ei kuitenkaan määrittele itse laitosta, vaan ainoastaan sen ja raha- ja vakuutuslaitoksille mahdollisen omaisuusluokan. Raha-, vakuutus- ja eläkelaitokset tulisi esityksessä määritellä siten, että näillä tarkoitetaan laitoksia sekä näiden kanssa samaan konserniin kuuluvia yhteisöjä.
• Lisäksi mikäli rajoitusten laajentamisen alaa suunniteltaisiin tulevaisuudessa, tulisi myös vakuutusyhtiölain (VakL) 15:1 § rajoitussäännös lainanotolle huomioida, sillä lainanoton suhteen eläke- ja vakuutuslaitoksilla ei VakL:n rajoituksen takia ole yhtäläisiä kilpailuoikeudellisia toimintaedellytyksiä suhteessa muihin elinkeinoelämän toimijoihin.

Työeläkelaitosten kiinteistösijoitustoiminnasta

Työeläkelaitokset hallinnoivat Suomessa lähes 11–12 miljardia euron suuruista kiinteistövarallisuutta. Työeläkelaitokset ovat myös merkittäviä rakennuttajia, jolla toiminnalla on huomattava vaikutus työllisyyteen sekä suhdannevaihteluiden tasaamiseen. Asuntovarallisuuden osalta on huomioitava myös toiminnan aluepoliittinen ja sosiaalinen merkitys, sillä työeläkelaitoksilla on tuhansien asuntojen vuokra-asuntokanta. Työeläkelaitokset käyttävät osana asunto- ja kiinteistösijoitustoimintaa emoyhtiölainaa eikä kolmannen tahon, esimerkiksi pankki- ja luottolaitoksen myöntämää lainaa mainitun VakL:n 15:1 §:n lainanottoa rajoittavan säännöksen takia. Emoyhtiölainat ovat säännönmukaisesti pitkäaikaisia ja niitä käytetään investointien rahoittamiseen.

Mikäli esityksen mukaisia rajoitteita sovellettaisiin työeläkelaitosten kiinteistövarallisuuteen lukeutuviin asunto- ja kiinteistöyhtiöihin, laskisi tämä kiinteistösijoituskannan sijoitustuottoa arviolta 0,1 prosenttiyksikköä. Koska työeläkelaitokset toteuttavat lakisääteistä työeläketurvaa ja sosiaaliturvaa osana muita sosiaaliturvan elementtejä, heikentäisivät alentuneet sijoitustuotot välillisesti yleistä sosiaaliturvaa sekä erityisesti vanhuusiän lakisääteistä eläketurvaa.

Erityisen tärkeää eläkelaitosten konserniyhtiöiden osalta on huomioida korkotukilainoilla lainoitetut asunto-osakeyhtiöt. Korkotukilainoitettuja kohteita on lainoitettu ehtojen mukaisesti noin 90–95 prosentin lainoitusasteella. Samanaikaisesti kohteiden vuokratasot ovat säänneltyjä, koska tuotannon taustalla ovat asunto- ja sosiaalipoliittiset tavoitteet. Vuokratason perustana on tavallisimmin niin sanottu omakustannusvuokra. Mikäli asunto-osakeyhtiöiden korkojen vähennysoikeutta rajoitettaisiin esityksen mukaisella tavalla, ei yhtiöiden tulonmuodostus riittäisi kattamaan korkomenoja, vaan valtaosa korkotukilainoitetuista asunto-osakeyhtiöistä joutuisi selvitystilaan.

Eläkelaitoksen määritelmästä EVL:n puitteissa

Esityksessä ei ole riittävällä tavalla huomioitu eläkelaitoksen määrittelyä. Esitetyn EVL 18a §:n 4 momentissa todetaan, että rajoituksia ei sovelleta raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksiin. Määritelmän osalta viitataan esityksen perusteluissa EVL 11 §:ään, jossa on todettu seuraavasti: ”Sijoitusomaisuutta ovat raha-, vakuutus- ja eläkelaitosten varojen sijoittamiseksi tai sijoitusten turvaamiseksi hankkimat arvopaperit, kiinteistöt ja muu sellainen omaisuus, saamisia lukuun ottamatta”. EVL 11 § ei siten määrittele eläkelaitosta, vaan ainoastaan sijoitusomaisuuden omaisuusluokan. Määritelmä on siten puutteellinen ja sitä tulisi muuttaa siten, että esitetyn EVL 18a §:n 4 momentissa todetaan määritelmään sisältyvän myös laitosten kanssa samaan konserniin kuuluvat yhteisöt.

Lopuksi

Esityksen muutos, jolla TVL:n mukaan verotettava muun toiminnan tulo on jätetty rajoitusten ulkopuolelle, on lakisääteisen työeläkejärjestelmän rahoittamisen ja kestävyyden kannalta oikeasuuntainen. Mikäli työeläkelaitosten kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt sisällytettäisiin rajoitusten soveltamisalaan, heikkenisivät sijoitustuotot aiheuttaen eläkevakuutusmaksujen korotuspaineen. Lisäksi työeläkelaitokset toimisivat epätasavertaisessa kilpailuasemassa suhteessa muihin elinkeinoelämän toimijoihin, koska VakL:n säännös rajoittaa työeläkelaitosten tytäryhtiöiden lainanottoa.

Edelleen esityksen 18a §:n mukainen ja EVL 11 §:ssä ilmaistu määritelmä ei ole oikeudellinen määritelmä eläkelaitokselle, vaan ainoastaan omaisuusluokan määritelmä. Eläkelaitoksia ovat muun muassa laissa työeläkevakuutusyhtiöistä (354/1997) tarkoitetut työeläkevakuutusyhtiöt, erillisillä erityislaeilla perustetut ja lakisääteistä työeläkevakuuttamista harjoittavat tahot sekä eläkesäätiölaissa (1774/1995) tarkoitetut eläkesäätiöt sekä vakuutuskassalaissa (1164/1992) tarkoitetut eläkekassat.

Esitetyn EVL 18a §:n säädöstekstin 4 momentin määritelmää raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksista tulisi siksi muuttaa siten, että raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksilla tarkoitetaan itse laitoksia sekä näiden kanssa samaan konserniin kuuluvia yhteisöjä. Lisäksi esityksen perustelujen määritelmää eläkelaitoksista tulisi tarkentaa ja laajentaa, jotta määritelmä kattaisi kaikki sellaiset yhteisöt ja toimijat, jotka harjoittavat lakisääteistä työeläkevakuuttamista.