Eri maiden eläkejärjestelmät
Eläkejärjestelmän avulla varaudutaan aina sosiaalisiin riskeihin, jotka ovat kaikille yhteisiä, kulttuurista ja maasta riippumattomia: pitkäikäisyys, työkyvyttömyys ja perheenhuoltajan kuolema. Eri puolilla maailmaa näitä riskejä on kuitenkin ratkottu hyvin erilaisilla tavoilla.
Tämän sivun sisältö
Eläkejärjestelmät pilarijaolla tarkasteltuna
Eri maiden eläkejärjestelmät eroavat toisistaan usein merkittävästi. Eläketurva on luotu jokaisen maan omista lähtökohdista, ja sen periaatteet ovat juurtuneet syvälle maan kansantalouden, työmarkkinoiden ja ylipäänsä kulttuurin rakenteisiin.
Vakiintunut kansainvälinen tapa tarkastella eläkkeiden järjestämistapaa ja päätöksentekoa on eläketurvan pilarijako. Siinä eläketurva voidaan yksinkertaisimmillaan jakaa kolmeen pilariin:
- lakisääteinen eläke
- työsuhteeseen perustuva ammatillinen eläke
- yksityinen säästäminen.
Pilarijako on teoreettinen luokittelu, joka mallintaa eläke-etuuksien luonnetta. Käytännössä eläkeajan kokonaistoimeentulo koostuu usein monista eri pilareiden osista, mutta painotukset eri pilarien välillä vaihtelevat. Eri eläkemuodot eivät myöskään välttämättä sovi suoraan pilariluokitteluun. Se kuitenkin on perinteinen tapa kuvata eläketurvan järjestämistä.
Pilariluokitteluja on olemassa useita erilaisia, esimerkiksi OECD:lla, Maailman Pankilla ja Euroopan unionilla on omat luokittelunsa.
Suomen työeläkejärjestelmä 1.pilarissa
Monista muista maista poiketen suomalainen työeläkejärjestelmä perustuu yhteen vahvaan sosiaaliturvaeläkepilariin. Meillä Kelan maksamat kansan- ja takuueläke sekä ansioperusteinen työeläke ovat osa lakisääteistä sosiaaliturvaa.
Käytännössä Suomen työeläkejärjestelmä on 1. ja 2. pilarin hybridi: toisaalta työmarkkinaosapuolet ovat mukana eläkejärjestelmän hallinnossa, sen omistajina ja rahoittajina, mikä on ominaista 2.pilarin eläketurvalle. Toisaalta työeläke on lakisääteistä sosiaaliturvaa, jonka lait viime kädessä säädetään Suomen eduskunnassa.
Kokonaisuutena kuitenkin Suomen työeläkejärjestelmän katsotaan sijoittuvan 1.pilariin, sillä lakisääteinen eläkkeemme sisältää sekä minimiturvan (takuu- ja kansaneläke) että ansioperusteisen työeläkkeen.
1.pilariin kuulumiseen vaikuttaa myös se, että suomalainen työeläkejärjestelmä on voittoa tuottamatonta, etuusperusteista, pääasiassa jakojärjestelmään perustuvaa eläkettä. Lisäksi järjestelmä perustuu kollektiiviseen riskienjakoon ja sisältää konkurssiyhteisvastuun sekä niin kutsutun viimeisen laitoksen periaatteen.
Ammatilliset eläkkeet merkittävässä roolissa useissa muissa maissa
Koska Suomessa työeläke on tarjonnut kattavan ansioperusteisen eläkevakuutuksen ja ilman eläkekattoa eli maksettavan eläkkeen ylärajaa, meillä työnantaja- tai ammattialakohtaisten 2. pilarin lisäeläkkeiden merkitys on vähäinen. Monissa muissa maissa ansioperusteiset eläkkeet ovat työnantaja- tai ammattialakohtaisia lisäeläkkeitä, eli usein osa työmarkkinasopimuksia tai muuten lakisääteisen sosiaaliturvan ulkopuolella. Tällöin lakisääteinen eläke ja työsuhteeseen perustuva ammatillinen eläke ovat hoidettu eri järjestelmien kautta.
Esimerkiksi useissa Euroopan maissa nämä ammatilliset eläkkeet tuottavat merkittävän osan ansioperusteisesta eläketurvasta. Eläketurvan taso ja kattavuus saattavat vaihdella ammattialan, työmarkkina-aseman sekä järjestäytymisen mukaan. Eläketurvan katvealueet ovat yleisiä.
Yksityisten lisäeläkkeiden eli 3. pilarin rooli voi korostua siellä, missä 1. ja 2. pilarin tarjoama eläkkeiden taso suhteessa palkkaan jää alhaiseksi. Jonkinasteinen itse säästäminen on tavallista esimerkiksi Euroopassa, jossa lisäeläkkeet voivat olla työmarkkinasopimuksiin tai vapaaehtoisuuteen perustuvia. Suomen eläkejärjestelmässä itse säästettävillä tai ammatillisilla eläkkeillä on lakisääteistä eläketurvaa täydentävä rooli.
Jako etuus- ja maksuperusteisiin eläkkeisiin
Eläkemallit voidaan jakaa eläkkeen määräytymis- ja rahoitusperiaatteen mukaan yksinkertaistaen kahteen kategoriaan: etuus- ja maksuperusteisiin.
Etuusperusteisella tarkoitetaan sitä, että eläke-etuuden taso on määrätty etukäteen tai se määräytyy ansiotason ja työhistorian pituuden perusteella. Tämä merkitsee eläkkeelle siirtyville ennustettavaa toimeentuloa. Eläkemenojen kattamiseksi kerätään kulloinkin työssä olevilta aina tarpeelliset työeläkemaksut, jotka joustavat tarpeen mukaan. Etuusperusteiset järjestelmät ovat usein jakojärjestelmiä, joissa rahat eläkkeiden maksuun kerätään vuosittain. Etuusperusteinen työeläke mahdollistaa vanhuuden taloudellisen turvaamisen vastuun jakamisen ihmisten välillä.
Maksuperusteisessa eläkejärjestelmässä eläkkeen suuruus määräytyy järjestelmään maksettujen maksujen ja niille saatujen sijoitustuottojen yhteismäärän perusteella. Tällöin maksut ovat yleensä kiinteitä ja etuus puolestaan joustaa. Aidosti maksuperusteiset järjestelmät ovat yleensä rahastoivia, joskin ne ovat harvassa lakisääteisissä työeläkkeissä. Täysin rahastoiva, maksuperusteinen eläke siirtää sijoitusriskin yksikölle itselleen.
Jako etuus- ja maksuperusteisiin eläkejärjestelmiin ei välttämättä ole kovin jyrkkä, vaan maailmalla on yhä enemmän erilaisia hybridejä eli etuus- ja maksuperusteisen järjestelmän yhdistelmiä.
Suomen työeläkejärjestelmä on luonteeltaan etuusperusteinen, joskin suomalaiseen malliin kuuluu jakojärjestelmän rinnalla myös yksityisalojen osittainen rahastointi sekä julkisalojen puskuriluonteiset rahastot . Tämä on suhteellisen harvinaista esimerkiksi eurooppalaisissa sosiaaliturvaeläkkeissä.
Muualla Euroopassa ansioeläkkeiden kehittämisen trendi on, että luovutaan luvatuista etuusperusteisista eläkkeistä ja mennään kohti maksuperusteisempia eläkkeitä. Sijoitusriskiä siirtyy yksilölle ja kustannusriski esimerkiksi julkistaloudelle tai yrityksille vähenee, mutta vanhuudentoimeentulo voi muuttua turvattomammaksi kuin Suomen mallissa.
Eläkevarojen rahastointi Suomessa korkealla tasolla
Eläkevarojen rahastointi ja sijoittaminen ovat tärkeä osa suomalaista työeläkejärjestelmää. Meillä työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa vuosittain kerättävillä työeläkemaksuilla ja osittain aiemmin rahastoiduilla varoilla ja niiden sijoitusten tuotoilla. Eläkkeen taso ei yksilötasolla ole suoraan riippuvainen sijoitusten tuottojen kehittymisestä.
Muihin EU-maihin verrattuna ja koko maailman tasolla Suomi on rahastoinut vertailussa merkittävästi työeläkemaksuja (Eläketurvakeskus: Kansainvälistä vertailutietoa eläkevaroista ja -maksuista) . Muualla lakisääteisten eläkejärjestelmien rahastointi ja siten varautuminen tulevaan ei ole yhtä korkealla tasolla kuin meillä.
Eläkevarojen sijoittamisen merkitys muualla Euroopassa vaihtelee sen mukaan, minkä pilarin eläkkeistä on kyse. 1.pilarin sosiaaliturvaeläkkeet rahoitetaan yleensä jakojärjestelmällä, jossa varat maksussa oleviin eläkkeisiin kerätään vuosittain ilman mitään rahastointia. Sen sijaan 2. ja 3.pilarin eläkkeissä varojen sijoittaminen on tavallista.
Vertailussa muihin maihin Suomi pärjää varsin hyvin
Eläkejärjestelmien vertailuissa huomio kiinnittyy usein eläkkeiden riittävyyteen ja rahoituksen kestävyyteen. Suomen malli pärjää eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa vertailussa kummallakin mittarilla varsin hyvin (Eläketurvakeskus: Eläkkeensaajien tulotaso kansainvälisesti). Työeläke on eläkeläisten pääasiallinen toimeentulon lähde, jonka tarkoituksena on kohtuullisissa määrin ylläpitää kulutustasoa, kun taas Kelan takuu- ja kansaneläke tarjoavat minimitoimeentulon.
Eläkkeiden rahoituksen osalta Suomessa on varauduttu lakisääteisten työeläkkeiden osalta paremmin kuin monissa muissa Euroopan maissa. Suomen ikärakenteen vinous asettaa omat haasteensa eläkkeiden rahoitukseen, mutta väestön ikääntymiseen on varauduttu rahastoimalla eläkevaroja. Suomi vanhenee tällä hetkellä etunenässä, mutta tulevaisuudessa moni muu maa menee ohi.
Rahastoitujen eläkevarojen sijoitustuotoilla tasataan työeläkemaksujen nousupaineita ja varaudutaan tuleviin eläkkeisiin. Näin eläkemaksut jäävät pysyvästi alemmiksi kuin mitä ne olisivat ilman rahastointia.
Useimmissa muissa EU-maissa sosiaaliturvaeläkkeet ovat rahastoimattomia ja niiden kulut maksetaan vuosittain perittävillä veroilla ja maksuilla. 2010-luvun alun talouskriisin oloissa monien EU-maiden eläkejärjestelmien kestävyys onkin ollut kovalla koetuksella etenkin, kun väestö ikääntyy ja eliniät samalla pitenevät. Eläkejärjestelmiä on uudistettu kaikissa maissa näiden rahoituspaineiden alla esimerkiksi nostamalla eläkeikiä.
Myös Suomessa tarvitaan tulevaisuudessa nykyistä pidempiä työuria, jotta nykyisen tasoisiin eläkkeisiin päästään. Taustalla on eliniän ja tavoite-eläkeiän nouseminen. Työeläkejärjestelmä tukee osaltaan työurien pidentämistä. Tehtyjen eläkeuudistusten lisäksi oma roolinsa on työeläkekuntoutuksella, jonka tarkoituksena on parantaa työn tekemisen mahdollisuuksia silloin, kun henkilö ei enää terveydentilansa vuoksi voi jatkaa entisessä työssään.
