
Malttia, tuottoja ja vakautta – eläkeuudistus 2025
Työmarkkinajärjestöjen tammikuussa julkaisemassa eläkeuudistussopimuksessa hiottiin työeläkejärjestelmän kestävyyttä. Sopimuksen keskeisenä osana on työeläkevakuuttajien sijoitustoiminnan sääntelyn uudistaminen ja eläkejärjestelmän pitkäaikainen kehittäminen. Myös työeläkkeiden rahastointia tullaan vahvistamaan.
Ajankohtaista

Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvistui edellisestä vuodesta
Työeläkevakuutussektorin vakavaraisuusaste oli vuoden 2024 lopussa 129,3 prosenttia. Vakavaraisuusaste on vahvistunut vuoden takaisesta, jolloin alan keskimääräinen vakavaraisuusaste oli 126,7 prosenttia.

Työeläkevarojen sijoittamisen periaatteet suojelevat koko järjestelmää
Keskustelu työeläkevarojen käyttämisestä kotimaisten kasvuyritysten tukemiseen joko suoraan tai välillisesti sijoitusrahastojen kautta on virinnyt tänä keväänä.

Tilastokuvat päivitetty vuoden 2024 tiedoilla
Olemme päivittäneet verkkosivuillamme olevat aikasarjat eläkevaroista, sijoitustuotoista, sijoituslajikohtaisista tuotoista sekä työeläkealan pörssiomistuksista vastaamaan vuoden 2024 lopun tilannetta.

Eläkeuudistus – kuka sai päättää ja mitä?
Työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaa sopimusta eläkejärjestelmän uudistamiseksi on julkisuudessa kritisoitu siitä, että siitä neuvottelivat nimenomaan työmarkkinaosapuolet. Kritiikissä unohtuu se, että neuvottelujen taustalla…

Mitä yhteistä on Aku Ankalla ja eläkeuudistuksella?
Onko Petteri Orpon hallituksen tilaaman eläkeuudistuksen alle kätketty miinoja? Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes ja analyysitoimintojen johtajamme Jari Sokka pohtivat esimerkiksi mitä…

Etävastaanotot voivat mutkistaa työkyvyn arviointia
Etävastaanotot ovat yleistyneet, samoin lääkärinlausunnot, joita on tehty osin etävastaanottojen pohjalta. Tämä näkyy Kelassa ja työeläkevakuutusyhtiössä siten, että yhä useampiin…

Digi- ja väestötietovirastosta annetun lain 3 §:n ja hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetun lain 5 ja 25 §:n muuttaminen
Lausuimme hallituksen esitykseen kohtaan eräiden tukipalveluiden maksullisuutta koskevan sääntelyn muuttamisesta. Meillä ei ollut huomioita kansalaisneuvontaan tai palveluväylän käyttövelvollisuuden poistamiseen liittyen.

Työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain ja Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttaminen
Lausuimme hallituksen esitykseen työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamiseen. Emme lausuneet Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamiseen.

Viranomaisia koskevat seuraamukset rikottaessa tietosuojalainsäädäntöä
Oikeusministeriö pyysi lausuntoa arviomuistioon viranomaisia koskevista seuraamuksista tietosuojalainsäädännön rikkomisesta.

Työeläkevarojen sijoittamisen periaatteet suojelevat koko järjestelmää
Keskustelu työeläkevarojen käyttämisestä kotimaisten kasvuyritysten tukemiseen joko suoraan tai välillisesti sijoitusrahastojen kautta on virinnyt tänä keväänä.

Työeläkevarojen sijoittamisessa keskeisintä tuottavuus ja turvaavuus
Lauri Oinonen esittää (Suomenmaa 10.3.2025), että työeläkevarat tulisi sijoittaa yksinomaan Suomeen. On hyviä syitä, miksi näin ei kannata toimia.

Eläkeuudistus vahvistaa työeläkejärjestelmän rahoitusta
Työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaa ja pääministeri Orpon hallituksen hyväksymää eläkesopimusta on julkisuudessa kehuttu, mutta myös kritisoitu. Onko kritiikki kuinka perusteltua, jos lopputulosta…

Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvistui edellisestä vuodesta
Työeläkevakuutussektorin vakavaraisuusaste oli vuoden 2024 lopussa 129,3 prosenttia. Vakavaraisuusaste on vahvistunut vuoden takaisesta, jolloin alan keskimääräinen vakavaraisuusaste oli 126,7 prosenttia.

Tilastokuvat päivitetty vuoden 2024 tiedoilla
Olemme päivittäneet verkkosivuillamme olevat aikasarjat eläkevaroista, sijoitustuotoista, sijoituslajikohtaisista tuotoista sekä työeläkealan pörssiomistuksista vastaamaan vuoden 2024 lopun tilannetta.

Tietopaketti eläkeuudistuksesta julkaistu sivuillamme
Työmarkkinajärjestöt julkaisivat sopimuksen eläkeuudistuksesta tammikuussa 2025. Voimaantullakseen eläkeuudistus tarvitsee lakimuutoksia. Sosiaali- ja terveysministeriö on helmikuussa 2025 aloittanut lakien valmistelun. Kokosimme…

Työeläkekoulut 2025
Tervetuloa työeläkekouluun alueellasi! Järjestämme tilaisuudet yhteistyössä palkansaajakeskusjärjestöjen eli SAK:n, Akavan ja STTK:n kanssa.
Työeläkevarojen kehitys
Työeläkesijoitusten kehitys jatkui positiivisena vuoden viimeisellä neljänneksellä ja varat kasvoivat neljällä miljardilla eurolla. Suomalaisten työeläkkeiden rahoitukseen käytettäviä eläkevaroja oli syyskuun lopussa yhteensä 271 miljardia euroa.
Eläkevarat 31.12.2024 271 mrd €
Reaalituotto 8,7 %
Tutustu asiantuntijoihimme

Eläkejärjestelmä on meidän jokaisen elämänmittainen tuki ja turva.

Eläkejärjestelmä on kuin meri: välillä aaltoillen rauhallisesti, välillä synnyttäen vaahtopäitä.

Eläkejärjestelmä on kuin Italia: koko ajan vararikon partaalla, mutta aina silti porskuttaa.

Työeläkejärjestelmä on kuin homejuuston valmistus – harva sen osaa alusta loppuun mutta kaikilla on joku mielipide itse tuotteesta.

Eläkejärjestelmä on kuin joki, näennäisesti paikallaan mutta aina liikkeessä ja muuttumassa.

Eläkejärjestelmä on kuin Suomen koripallomaajoukkueet – jokaisella pelaajalla on oma roolinsa, mutta ikäluokasta riippumatta menestys rakentuu avoimuuden, luottamuksen ja yhteispelin varaan.

Eläkejärjestelmä on kuin elämä itse: periaatteessa yksinkertainen, mutta käytännössä monimutkainen.

Eläkejärjestelmä on kuin Barbapapat – yhteistyöllä ja sopivasti muotoa muuttamalla ratkeavat vaikeatkin ongelmat.

Eläkejärjestelmä on kuin mummin kanssa tehty villasukka. Eläketurvakin kudotaan sukupolvien yhteisvoimin.
Jenni Heino, Viestintäpäällikkö (perhevapaalla syksyyn 2025 saakka)

Eläkejärjestelmä on kuin rantakallio: se kerää lämpöä työuran aikana ja luovuttaa sen takaisin elämän ehtoopuolella.

Eläkejärjestelmä on kuin luottopakki, joka tekee työtä joukkueen puolesta ja pelastaa matsin.

Eläkejärjestelmä on kuin Pohjantähti. Se tuikkii vakaata valoa omalta paikaltaan.

Eläkejärjestelmä on kuin Huuhkajien arvokisapaikka eli eri sukupolvien yhteinen unelma.

Eläkejärjestelmä on kuin sateenvarjo – se suojaa eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa.

Työeläkejärjestelmä on kuin neule. Sen päälle on helppo tehdä uusia kerroksia, mutta aikaisemmin tehtyjen kerrosten muuttaminen on huomattavasti vaikeampaa.

Eläkejärjestelmä on kuin suvun yhteinen kesämökki, jota kukin sukupolvi vuorollaan ylläpitää.

Eläkejärjestelmä on kuin sienirihmasto – se kasvaa ja kehittyy melko näkymättämissä, mutta sato nousee aikanaan näkyviin poimittavaksi.